V2

Paris on ensisilmäyksellä ällöttävän trendikäs nelikko. Kahdesta dandy-miehestä ja kahdesta vahvasti meikatusta neidosta muodostuvan ruotsalaisyhtyeen voisi jopa kuvitella olevan jonkun kekseliään tuotantotiimin aikaansaannos. Mutta Ruotsissa tämä on yleinen linja – tuskinpa kukaan kuvitteli vaikkapa The Arkin nähtyään että heillä voisi takataskussaan olla hiusvahan ja kajaalin lisäksi myös loistavia biisejä! Parisissa on asennetasolla paljon samaa, mutta musiikilliselta anniltaan se on selkeästi heiveröisempi. Glamhenkisen rokkauksen sijaan Paris liikkuu lähempänä Blondien ja ABBAn kaltaisia nimiä.

Paris luottaa valitettavan usein discobiitin ja helkkyvän new wave-kitaran yhdistelmään, joka tuhansien käyttökertojen jäljiltä on menettänyt paljon alkuperäisestä tehostaan. Lisää ongelmia Paris haalii turhan hissuttelevilla soundeillaan – jos esim. rummut pääsisivät kunnolla eturiviin mättämään tai jos kitaristi yllättäisi edes kerran murealla säröllääm, voisi Yellow Eden maistua reippaasti makoisammalta. Kun tähän päälle lätkäistään vielä laulajaneitojen Emman ja Annikan neitseellisen varovainen tulkinta, on lopputulos lähellä mitäänsanomatonta.

Levystä kun levystä voi kuitenkin löytää jotain positiivista; Parisin tapauksessa yksittäiset ainekset ovat kelvollisia, mutta yhtälö on se mikä mättää. Tuotannollisesti Yellow Eden on vahvaa keskiluokkaa, eikä valittamisen sijaa ole soittopuolellakaan. Suurin häiritsevä tekijä levyllä on – kuten jo aiemmin mainitsin – liiankin tuttujen tehokeinojen yletön viljely. Kun kliseevarastossa on vierailtu useammin kuin kerran, luulisi tekijöiden varoituskellojen jo helähtävän soimaan.