The Who: Live at The Fillmore East

USM / Polydor

Laittomana bootleg-kopiona vuosikymmenten ajan kiertänyt The Whon vuoden 1968 jenkkikiertueen konsertti näkee vihdoin päivänvalon myös virallisessa muodossa. Manageri Kit Lambert käski äänittäjän painaa nauhoitusnappia, sillä bändin piti alun perin julkaista livealbumi. Tekniset ongelmat kaksipäiväisen residenssin ensimmäisenä iltana saivat kuitenkin managerin hylkäämään suunnitelmansa. Live-levyn sijaan julkaistiin eräs Tommy.

Rock-järkäle ei ollut vielä 1968 löytänyt sitä identiteettiään, josta bändi sittemmin tuli tutuksi. Vuosien 1965-1975 The Who -albumit ovat toki kaikki erinomaisia, mutta solisti Roger Daltrey ei ollut vielä katsonut peiliin nähdäkseen siellä tulevan rock-jumalan. Puhumattakaan tietysti siitä, että bändin ja maailman ensimmäinen rock-ooppera oli vasta rakentumassa kitaristi Pete Townshendin päässä.

Townshend viittaa tähän myös lavalla, kun hän kertoo polveilevan A Quick One (While He’s Away) -proge-eepoksen olevan “sellaista mitä haluan The Whon tekevän jatkossa”. Sillä hetkellä tuoreimman The Who Sell Out -albumin kappaleet repivät vasta aloittamassa olevan, sittemmin legendaarisen keikkapaikan seiniä kuin dynamiitti. Nautituilla kemikaaleilla oli epäilemättä oma osansa, josta parhaiten kielii 33-minuuttinen My Generation -päätösraita.

Albumia voi arvottaa monista näkökulmista. Historiallisena dokumenttina se on vähintään 10 . Poikkeuksellisen pitkät versioinnit ovat velkaa ikävämmille tapahtumille. Konsertti pidettiin vain kaksi päivää Martin Luther Kingin salamurhan jälkeen, ja turvallisuussyistä neljän lyhyen setin sijaan bändi veti kaksi pitkää. Vertailut yhtyeen legendaariseen albumiin Live at Leeds ovat kuitenkin sekä tarpeettomia että epäreiluja. Live at The Fillmore East äänitettiin neliraitanauhurilla, mikä saa sen kuulostamaan viimeistelemättömältä ja raa’alta.

Toisin sanoen, The Wholta.