The Kooks: Let’s Go Sunshine

Lonely Cat

Let’s Go Sunshine on brittiläisen The Kooksin ensimmäinen pitkäsoitto neljään pitkään vuoteen, joten kiekolle on ladattu melkoinen määrä odotuksia. Paineet myös kuuluvat ja näkyvät, sillä syystä tai toisesta pitkäsoitolle on päätetty sijoittaa kokonaista 14 raitaa, joita pohjustaa tarpeettomaksi laskettava Intro.

Viides pitkäsoitto jättää hieman sekavan vaikutelman itsestään, mutta aloitetaan niistä hyvistä uutisista. Ensinnäkin The Kooksin kitarasoundi ja Luke Pritchardin tapa laulaa ovat kehittyneet luonnollisentuntuisesti modernimpaan suuntaan, eikä tuore kiekko kuulosta vaivaannuttavasti vuosikymmenen takaisten menestysalbumien kopiolta – ainakaan liiaksi. Ironia on aina ironiaa, mutta kun Tesco Disco kutsuu keinumaan hitaammin peilipallon alle ja Chicken Bonea järsitään, niin pakko siinä on kädet nostaa pystyyn. Jätkät hallitsevat parhaimmillaan yhä sarkansa ja osumia ropisee enemmänkin.

Toistaiseksi viimeisin sinkku Four Leaf Clover rullaa eteenpäin poprock raiteillaan kuin mikäkin Tom Petty -juna ja ensimmäiseksi sinkuksi valittu All the Time on malliesimerkki päivitetyn soundin voimasta. Kertosäkeet iskevätkin parhaimmillaan kuin jyrä, mistä hyvästä esiin nostetaan myös garagen makuinen Pamela. Ovatko The Kooksit kuunnelleet jopa Ramonesia tässä välissä? Niin tai näin, lopputulos puhuu puolestaan ylistyssanoin.

Let’s Go Sunshine on parhaimmillaan viiden tähden rokkausta ja koukukasta poppailua, mutta kun sekaan on eksynyt ainakin neljä selvää hutia, niin kokonaisuus kärsii raskaasti. Sinkkujen B-puolet on tehty täytettä varten, ja nyt raitoja pitää alati ohitella, mikä ei koskaan palvele tarkoitusta.