Wild Nothing: Indigo

Captured Tracks

Yhdysvaltalainen Wild Nothing on niitä bändejä, jotka ovat bändejä ainoastaan keikkatilanteissa. Yhtyeen julkaisut ovat näet täysin kitaristi/vokalisti Jack Tatumin luomia maailmoita, joihin ryhmän muut jäsenet pääsevät sisään vain silloin kun on aika esittää sävellykset estradilla. Miksi siis esiintyä bändinä, kun kaikki on yksissä käsissä? Kas siinäpä kysymys.

Indigo jatkaa Wild Nothingin matkaa dream popin pehmeillä kunnailla. Jokainen soundi, loivaakin loivempi mutka ja kauniisti avautuva äänimaisema ovat tarkkaan harkittuja, eikä rosoisuus tai minkäänlainen soundillinen ”rumuus”, pääse sotkemaan täydellistä kesäpäivää mitä täydellisimmissä maisemissa. Eikä siinä mitään niin kauan kuin hihasta löytyy Letting Gon kaltaisia ässiä ja The Closest Thing to Livingin kaltaisia tunnelmallisempia siivuja, mutta entäs sitten kun tässä onkin kaikki kuultavan arvoinen?

En haluaisi keikuttaa venettä, mutta miellyttävällä tavalla mitäänsanomatonta dream poppia on jo maailma pullollaan, eikä Tatum osaa ainakaan tällä erää tehdä juuri muuta kuin varioida aiempia onnistumisiaan. Ongelmia aiheuttavat myös sovitukset, joiden ideaköyhyys on jo suorastaan hälyttävää. Tätä varten bändit tekevät usein levyjä yhdessä, sillä siinä missä alkuideat voivatkin tulla yhdestä osoitteesta, pystyvät muut jäsenet optimitilanteessa ehdottamaan asioita, antamaan palautetta, ehkä ravistelemaan jopa kokonaisten kappaleiden rakenteita ja luomaan jotain oikeasti muistettavaa. Juuri tuota tiimivoimaa tämä levy olisi tarvinnut, sillä Indigo on harmillisen hattarainen paketti nopeasti unohdettavia raitoja, joiden aiemmat versiot olivat huomattavasti iskevämpiä.