Kai-Jorma: Punainen ankkuri

Omakustanne

Kai-Jorma avasi soolouransa kahdella pitkäsoitolla, jotka ilmestyivät vuoden sisällä toisistaan. Hyvästit hevosille ja Illusioni syntyivät kun eteläisen Suomen kaupungeista takaisin Lapin rauhaan palannut artisti löysi jälleen inspiraation, joka synnytti niin musiikkia, maalauksia, piirustuksia ja runoja.

Punainen ankkuri jatkaa johdonmukaisesti siitä, mihin em. albumikaksikko herran jätti. Tyylilajina toimii persoonallinen sekoitus 80- ja 90-lukujen poprockin maailmaa, johon on sekoitettu mukaan folkin, metallin ja ehkä hiukan progenkin palasia. Metsät uivat pois ja Audubonin maalaamat silmät herkistelevät ja päiväunelmoivat kasariröyhkämäisesti, ja taas kannattaa muuten käyttää Googlea sanoituksen hahmojen taustojen selvittämiseen.

Albumikokonaisuutena Punainen ankkuri lienee Kai-Jorman pitkäsoitoista tasapainoisin ja selkein. Rankempaa laitaa edustava Valtatie 21 ei tahdo oikein istua porukkaan, mistä johtuen siitä onkin varmaan tehty nimenomaan avausraita. Toinen ryhmälinjakkuutta uhmaava osuus on kiekon viimemetreille sijoitettu Punainen ankkuri, jonka viipyilevässä poprock-leijunnassa Kai-Jorma astuu jälleen uuteen musiikilliseen puutarhaan. Toki raidan kauniissa melodiakulussa on paljon tuttuja elementtejä, mutta juuri tässä yhdistelmässä jokin tuntuu vain toimivan entistäkin parempi. Eipä ihme, että raita sai antaa nimen koko albumille.

Alkuun Punainen ankkuri oli hieman vaikea kiekko purkaa, sillä levyn pohtivampi ja asteen silotellumpi ääniavaruus eivät tarjonneet helppoja tarttumapintoja. Soittokertojen kertyessä levy on kuitenkin noussut sisarustensa rinnalle, antaen kerta kerralta hiukan enemmän.