Deaf Wish: Lithium Zion

Sub Pop

Australialainen Deaf Wish julkaisi itsensä mukaan nimetyn debyyttialbumin vuonna 2007, minkä jälkeen melbournelaiset ovat kulkeneet esikoisen viitoittamaa tietä aina vain edemmäs. Ainoastaan tulevaisuus osaa näyttää minne tuo matka joskus vielä johtaa, mutta tien alkupiste on edelleen yhtä helppoa kartoittaa. Tai itse olen valmis lyömään vetoa melko isostakin summasta, että Deaf Wishin soundi ei olisi sellainen kuin se nykyään on ilman eräänkin Sonic Youthin olemassaoloa. Noin. Nyt kun se olennaisin asia Deaf Wishin tiimoilta on sanottu ääneen, voidaankin siirtyä itse viidennen albumin antiin.

Garage siis kolisee, asenne on punk ja voihan sieltä seasta aistia grungenkin flanellista tuoksua, etenkin soundien ja flegmatiaa huokuvan ilmaisun saralla. Yksitoista raitaa, hieman alle 38 minuuttia ja toinen pitkäsoitto Sub Popille kolmen vuoden sisään. Sarah Hardimanin lakoninen tapa lausua tekstejä on mitä selvimmin velkaa Kim Gordonin suuntaan ja etenkin FFS saa lyijyn muuttumaan kullaksi. Tästä vedosta näet newyorkilaisetkin olisivat jo ylpeitä, eikä lainailu edes ylitä sitä veteen piirrettyä plagioinnin rajaa.

Hitaammin vaan ei rauhaisammin etenevä The Rat is Back on puolestaan Jensen Tjhungin välinpitämättömyyttä huokuvan, kurtcobainistisen ilmaisun juhlaa. Kuinka kukaan voikaan ladata näin paljon voimaa muutamaan tarkoin harkittuun sanaan. Minuutin ja 16 sekunnin mittaan vasaroitu Hitachi Jackhammer tursuaa energiasta, joka vain vaivoin pysyy aisoissa ja vokalistien yhteistyö saavuttaa samalla yhden loogisen huippunsa, jota Afraid For Youn garage-punk-grunge mankeli vain alleviivaa entisestään.

Muoto on siis hallussa ja jo toisaalla hyväksi havaittuja kaavoja osataan hyödyntää, vaikka lopputulos kuulostaakin paikoin kovasti toisten tekemisiltä. Riittääkö tämä sitten? Ehkä joillekin, mutta voisi sitä omaa kyllä enemmänkin olla mukana tässä sopassa, ainakin omasta mielestäni.