Sister Disaster: Away

Teen Wolf Records/Several Casualties Productions

Jyväskylässä neljä vuotta sitten alkunsa saanut Sister Disaster käynnisti uransa soittamalla Ramonesin ja Dead Moonin biisejä. Pian mukaan tulivat kuitenkin jo omat biisit, mutta roisin punk rockin sijaan Sister Disasterin nelikko päätyi soittamaan tummempisävyistä post punkkia. Away tekeekin enemmän kunniaa Joy Divisionin betoniselle lohduttomuudelle ja The Curen lähiöahdistukselle, brittiläisen perinnön ja kotoisen kaihoahdistuksen rakentaessa yhdessä jotain sopivissa määrin erilaista.

Kaiho on pohjoiseen tapaan yksi arvokkaimmista voimavaroista ja asiat eivät tietenkään suju tarinoissa kuten niissä päiväunelmissa, mutta jos jokin niin vastoinkäymisethän ne voimaa antavat, eikö vain? Napakasti nimetty End puskee päälle kuin kiskoiltaan karannut juna ja B-puolen avaava Void hämää instrumentaali-alullaan – kunnes bändi peittää taivaat heinäsirkkaparven tavoin ja vokalisti/kitaristi Kaa kaivaa itsestään vielä yhden angsti-vaihteen lisää. Mielenkiintoinen on myös A-puoliskon avaus, kun alle kaksiminuuttinen Fools tönii ja tuuppii itsensä läpi vinhasti etenevän maiseman. Vinyyli-formaatissa ratkaisut toimivatkin loistavasti, joten kannattaa satsata ihan oikeaan älppäriin, jos vain mahdollista.

Aggressioita siis riittää, mutta kuinka on niiden pehmeämpien osien laita? No, ainakin melodiallaan mukavasti koukuttava Mayhem kertoo, että powerpopin jekkuja osataan hyödyntää mistään tinkimättä, ihan jopa Elastican veroisesti. Dive sukeltaa myös rohkeasti tummempiin vesiin, kiteyttäen jotain olennaista post punkin tuskaisesta voimasta, joka ei aina tarvitse tuekseen hiilivoimalan korkuista äänivallistoa. Suorastaan eeppiseksi, eli yli neljän minuutin mittaiseksi, kasvava Dance Alone avaa myös ovia tuoreisiin suuntiin, jotka saattavat olla hyvinkin hedelmällisiä tulevaisuudessa.

Away on hieman ristiriitainen tapaus, sillä periaatteessa nelikon postpunk on suoraviivaista ja helposti tunnistettavaa, mutta siinä on silti mukana jotain muutakin. Ja juuri tuo isosta kuvasta esiin loikkaava tekijä-x on se avain, joka nostaa Awayn soittokertojen karttuessa yhä korkeammalle ja korkeammalle. En väitä että kaikki levyn 12 raitaa olisivat unohtumattomia mestariteoksia, mutta kun yli puolet niistä jättää pysyvän jäljen, ollaan jonkin arvokkaan ja kehitettävän jäljillä. Nimi siis muistiin ja antennit herkiksi.