Guggenheim-projektz: Guggenest of Guggen

Helmi Levyt

Guggenheim-projektz on niitä harvoja yhtyeitä, joiden uusia julkaisuja tulee tervehdyttyä aina ilahduksen huudahduksilla. Tällä kertaa tyylikkäästi (tai vähemmän tyylikkäästi) pakatusta pahvi-teippi klimpistä löytyi ihka oikea vinyylilevy, jolla GP lyö yksiin kansiin tähänastisen tuotantonsa merkittävimmät hetket. Eli best offia olisi nyt tarjolla, mutta kuinka ihmeessä kaikki oleellinen neljän albumin ja yhden splitin kokoisesta pienoisuniversumista voidaan tunkea yhteen LP-levylliseen?

Aloitetaan niistä positiivisimmista jutuista. Kuuntelunautinto on tällä kertaa aivan toista, kun vinyylin silkkiset soundit täyttävät kammion ja niistä taustan pikkujutuistakin saa hiukan paremmin selvää. En visko kiviä C-kasettien suuntaan, se formaatti on upea, mutta esimerkiksi Ksenia pietarilainen -kassun nimibiisi pystyy nyt toden teolla hurmaamaan kauneudellaan ja samaisen julkaisun kiihkeästi svengaava lo-fi rockässä Juo minun käteni lämpö puree kuin ruoste Volgan kylkeen. A-puolen hurmaavin veto on kuitenkin söpön kömpelö Naapurin poika, jonka tarinan suloinen naiivius on taas niin guggenmaista.

GP on siis julkaissut osapuilleen kaikki biisit jo aiemmin, mutta kun vuosina 2012-2015 äänitetyt C-kasetit ja albumit taitavat olla jo aika harvinaisia, on uudelleenjulkaisuille tilausta. Ja omasta puolestani ihan kokonaisia kasetteja voitaisiin kääntää vaikkapa hopeakiekoillekin, ellei digitaalisuus sitten ole kirosana. Aikoinaan bonukseksi sijoitetusta Musta jää kappaleesta mukaan on kelpuutettu onneksi se discoton versio ja Stalkerkin on tietysti mukana menossa, vaikka tarina on jo TV:stä tuttu.

B-puolen käynnistävä Donna on jälleen niitä perusrokkeja, jotka pitävät maailman liikkeessä ja saavat nuoren ja vetreän Juicen kuvat vilkkumaan silmissä. Soviet-popin kanssa tanssiaskeleita vaihtava Zen koukuttaa myös valonnopeudella, tai kenties jopa ajatuksennopeudella? Pinnat myös Danakilin valinnasta B-puoliskon ja koko kiekon sulkijaksi, liekö tämä sitten se julkaisun uusi biisi, sillä tietääkseni en ole moista herkkua aiemmin päässyt kuulemaan.

Kuten jo alusta ilmeni, Guggenheim-projektzilla on aina ollut erityispaikka sydämessäni. Kaksikon tapa sulauttaa folkin, soviet-popin, retro rockin ja diskon osasia toisiinsa on hyvällä tavalla ainutlaatuinen, musiikin saadessa olla vain silkkaa musiikkia. Ja tässä olisi nyt levyllinen uutettua Guggenia, joten ottakaahan GP haltuun, hyvät ihmiset.