Parkway Drive: Reverence

Epitaph

Australian metalcore-kuninkaat ovat täällä taas, eikä kolmella sinkulla pohjustettu paluu voisi olla juuri väkevämpi. Kuudennella pitkäsoitollaan herrat pätkivät kymmenen siivua vajaaseen kolmeen varttiin, eli albumi-mitassa kokonaisuus lähentelee optimia. Tämän ovat huomanneet myös kanssa-arvioijat kautta planeetan, joten Reverence on kerännyt lähinnä ylistystä ja kiitosta, mutta onko tämä kaikki suitsutus täysin aiheellista?

Reverencen alku pistää kiistatta jauhot suuhun. Viisiminuuttiseksi mammutiksi kasvava Wishing Wells on kuin huippuunsa viritetty V8-moottori, jonka edessä ei voi kuin ihastua ja vaikuttua. Metallisempi ja tarttuvilla hoilaus-kuoroilla varustettu Prey on puolestaan se täydellisyyttä hipova yleisönlaulattaja, jonka aikana käsimeri tulee keikoilla taatusti kiehumaan.

Australialaiset ovatkin mitä selvimmin löytäneet viisasten kiven, jolla raskaaseen mättöön saadaan tarttuvuutta ja kestävyyttä, eikä periaatteita ole tarvinnut myydä kaupallisuuden alttarilla. Onko tämä sitten jokin puuttuva lenkki Linkin Parkin ja Machine Headin väliltä? Kenties, ainakin kummankin leirin parhaat puolet on onnistuttu tuomaan mukaan samaan keitokseen.

Lyriikoillaan vahvasti kantaa ottava Absolute Power ottaa lisäannoksen asennetta ja räyhää kuin Rage Against the Machine kunnian päivinään, tosin parkwaydrivemaisella sivupotkulla ryyditettynä. Biisin kyky yhdistää näennäisesti rauhallisia elementtejä suoriin ääniräjähdyksiin sekä raivoon on kerrassaan ihailtavaa. Onhan se klisheistä kun joku karjuu: ”Absolute power corrupts absolutely”, mutta ajat nyt ovat taas mitä ovat. Ei ihan täyttä pottia heru tällä erää, mutta vahva neljä tähteä ja suuri suositus.