Big Boy Bloater and The Limits: Pills

Mascot/ADA

Big Boy Bloater and The Limits rykäisi reilu kaksi vuotta sitten kasaan Luxury Hobo -pitkäsoiton, jolla blues rock raikui komeasti, joskin samalla hiukan ennalta arvattavasti. Mukana oli pientä sekä ei-niin-pientä lainailua, ja muutenkin aidan yli lähdettiin kampeamaan sieltä mistä se oli vaivattomampaa. Mutta se oli silloin ja nyt on nyt, ja voin ilolla todeta Pillsin olevan selvääkin selvempi askel oikeaan ja persoonallisempaan suuntaan.

Lääkefirmojen kyseenalaisia toimia ja vaikuttimia kritisoiva Pills avaa pelin energisesti, mutta todellisen vaikutuksen tekevät kaksi seuraavaa raitaa. Friday Night’s Alright For Drinking pistää blues rockin rekeen vauhtia, bassolinjan puskiessa kuulijan aivot kallon takareunaan ja kitaran revitellessä rokisti halki matkan. Letkeämmin keikkuva The Saturday Night Desperation Shuffle on puolestaan se tanssiinkutsuja, joka saa jalat hakeutumaan armottomasti bileparketin suuntaan. Mitä ilahduttavin rokkailu menneiden päivien loisteessa on myös Oops Sorry, jolla blues, soul ja rock muodostavat kevyen coctailin josta kelpaa siemailla.

Eikä takalistojen keikuttaminen jää suinkaan tähän, sillä Big Boy Bloaterin arsenaalista löytyy muutakin kuin standardeja kierrättävää blues rockia. Härskisti funkkaava Unnaturally Charming on rikkainta mahdollista mojoa, kun taas Slacker’s Paradise voisi olla jokin kadonnut helmi David Bowien harmillisen aliarvostetulta Young Americans -aikakaudelta.

Pills on edeltäjänsä tavoin värikäs, monimuotoinen ja räväkkä tapaus, mutta nyt materiaali kuulostaa enemmän omalta, vaikutteiden ollessa vain vaikutteita. Plussaa kaavaan tuo taatusti myös se, että pohjat on vedetty tiukalla trio-pohjalla, jota on vasta sitten myöhemmin täydennelty muilla mausteilla. Näin soitossa on työntöä ja vetoa aivan eri tavoin.