Gabriella Cohen: Pink is the Colour of Unconditional Love

Captured Tracks

Onko pyyteettömän rakkauden väri todella vaaleanpunainen? Näin tuntuu uskovan ainakin australialainen Gabriella Cohen, jonka toisella pitkäsoitolla pehmoinen hattarapop ja ilmava kitararock tapaavat hyvin 60-lukulaisessa tunnelmissa. Kohtaamispaikka voisi olla vaikkapa jokin iltapäivisin auki oleva kahvilaravintola. Tiedättehän, juuri sellainen postikorttimaisen täydellinen ja idyllinen paikka, jonka loosheissa voi kuunnella Happy Daysin aikaista musiikkia, sekä siemailla samalla jotain kevyttä ja virkistävää.

Gabriella Cohenin persoonallinen lauluääni vain vahvistaa edellä kuvattua vaikutelmaa. Laulussa kun on samaan aikaan voimaa ja ilmavuutta, mutta silti se on riittävän ohut välttääkseen minkäänlaisen ärsyttämisen ja idyllin särkemisen. Nämä kappaleet näet ovat rakkaudesta kertovia viisuja, joiden tarkoitus on lohduttaa, innoittaa ja viihdyttää, ilman mitään sen kummempia tähtäimiä.

Yksinkertaisuus ja suoruus ovat voimavaroja niin popin kuin rockinkin saralla, minkä musiikkihistoriakin on osoittanut jo lukemattomia kertoja todeksi. Näin ei ole mikään ihme, että taustalauluilla ja äärimmilleen pelkistetyllä ilmaisulla varustettu Miserable Baby sekä barokkipopin kanssa flirttaileva Change uppoavat maukkaasti maisemaan. Virkistävä irrottelu on myös Hi Fidelity, jonka rytmiset vekkulimaisuudet ja kevytkaribialaiset mausteet saavat Cohenin popin porisemaan kannen alla.

Nostalgista mutta viihdyttävää, päältä simppeliä mutta sisuksiltaan tulista. Saatan olla eri mieltä pinkin syvimmästä olemuksesta, mutta 60-luvun tyttöpopin ja amerikkalaisen kitararockin ystävänä en voi olla viehtymättä tästä kiekosta.