Huminoida: The Grey Area

Omakustanne

Harvassa ovat näinä päivinä ne albumit, joita tulee kuunneltua aktiivisesti vielä seitsemänkin vuoden jälkeen, mutta Huminoida-yhtyeen Whiter Album on yksi sellainen. Neljä vuotta sitten ilmestynyt Intoxicating Spring EP on toki myös kelpo julkaisu, mutta kyllähän pitkäsoitto on aina pitkäsoitto. Niinpä olin enemmän kuin ilahtunut, kun The Grey Area päätyi käsiini ja viikkojen mittainen tehosoitto onkin tehnyt tehtävänsä.

Mutta otetaan pari askelta taaksepäin ja kerrataan perusteet, koska The Grey Area ja sitä edeltäneet teokset ovat niitä arjen virtaan helposti katoavia helmiä marginaalin laidalta. Huminoida on siis sama asia kuin K-K-, henkilö joka vastaa kaikista vokaaleista ja pääosin elektronisesti luoduista äänistä. Huminoida on mitä selvimmin 70-luvun elektron ja 80-luvun saksalaisen teollisuusääntelyn lapsia, mutta vaikka juuret ovat niin Lontoon metrojen synkissä kuiluissa kuin Ruhrin alueen sähköisessä naksutuksessa, on Huminoida myös sielultaan suomalainen ilmiö. Ja sanon tämän mitä positiivisimmin.

The Grey Area on siis retrohtavaa elektropoppia em. ihanteiden hengessä, ja sen naksunnassa, huminassa sekä tummuuteen taipuvassa maailmassa eletään vääjäämättömän lopun varjossa. Ja tuo varjohan on viime vuosina käynyt taas tarpeettoman tutuksi, mikä käy ilmi myös paikoin hanakastikin kantaaottavista lyriikoista. Aika kuluu, ja se kuluttaa meistä jokaista, mutta kysymykset ovat lopulta samoja. Tapahtuuko mitään suurta muutosta – ainakaan positiiviseen suuntaan – ja mistä tässä kaikessa on lopulta kyse?

Nämä ovat vaikeita ja polttavia kysymyksiä, joihin Huminoida ei edes yritä vastata, mutta jotka nostetaan sentään esiin. The Grey Area on soundeiltaan ja tyyliltään retrompi, popimpi ja asteen sovinnaisempi, mutta jos se on hinta joka pitää maksaa, jotta suuremmat massat löytävät musiikin, niin olkoon sitten niin.