Uniklubi: Tulennielijä

Playground Music Finland

Uniklubin edellisestä pitkäsoitosta pääsi kulumaan yli seitsemän ja puoli vuotta, mutta vihdoin ja viimein Kultakalat-kiekko sai sitten seuraajan. Tai oikeampaa olisi kai puhua paluusta, sillä musiikkimaailmassa näin pitkä tauko on jo pieni ikuisuus. Niinpä ydinkysymys kuuluu: vieläkö Uniklubin melankoliselle rockille on tilausta?

Kerrotaan hyvät uutiset ensin: albumin ensimetrit on lastattu täyteen tarttuvuutta, eikä levy voisi juuri tätä paremmin käynnistyä. Sinkkubiisit Tulennielijä ja Pakkopaita iskevät keskirosoista rokkia ja isoja tunteita tiskiin tavalla, joka taatusti saa massat innostumaan keikoilla. Mutta mitä sitten tapahtuukaan? Melankolia on nimensä mukainen tummempi himmailu ja Sydänkesä lyö jo lossit pohjaan, ison slovarin kuulostaessa huonompien hetkiensä Kentiltä. Itse biisi on periaatteessa toimiva, mutta jokin sovituksessa ja muodossa ei nyt vain toimi. Ja kun rokkivaihde lyödään takaisin silmään, saadaan kuulla (musiikkiteollisuudelle katkera?) Hei hei tähdenlento, jossa elementit tuntuvat jälleen olevan yli kymmenen vuotta ajastaan jäljessä, sekä tarpeettoman kitkeriä sellaisella ei-niin-rakentavalla tavalla.

Kuinka ollakaan palaset loksahtelevat luonnollisimmin paikoilleen bändin revitellessä jälkigrungen höyryillä Hauras mieli -raidalla. Plussan puolelle kolahtaa myös kiekon sulkeva Laulu jätetyille, jossa kohtalokkaat lyriikat ja iso balladitausta saavat kuin saavatkin koneen lentämään.

Ei siis ihan sen kaiken odottamisen arvoinen tapaus, mutta kenties Uniklubi saa tästä taas voimaa koneeseensa. Ja jos seuraavaa kiekkoa ei tarvitse odottaa ensi vuosikymmenen puolenvälin tienoille saakka, voi tästä kehkeytyä vielä ihka oikea paluu. Muuallekin kuin menneisyyteen, siis.