Alexis Taylor: Beautiful Thing

Domino

Alexis Taylorin sooloura on ollut lievästi sanottuna kivikkoista koko vuosikymmenen pituisen mittansa ajan. Vuoden 2008 debyyttikiekko Rubbed Out ja sitä seurannut Awaiting Barbarians olivat hetkittäin ihan viihdyttäviä tekeleitä, joilla kaikki tuntui vain jääneen hieman kesken. Ja joskus hieman enemmänkin. Pari vuotta sitten ilmestynyt Piano ja sen materiaalista kierrätetty Listen With(out) Piano jatkoivat epätasaisten näyttöjen ketjua, joten odotukset uutta pitkäsoittoa kohtaan eivät varsinaisesti hiponeet kattoa.

Beautiful Thing on taas sentään kunnon bändilevy, hieman emoyhtye Hot Chipin hengessä, se todettakoon heti alkuun. Puolivillaiset demopelleilyt ja paljaiksi (lue: puolivalmiiksi) jätetyt äänimaisemat loistavatkin poissaolollaan, jokaisen raidan lisätessä siihen kuuluisaan suureen kuvaan oman sipauksensa. Albumihan kuulostaa suorastaan tuotetulta ja ajatuksella työstetyltä! Mitäs se Taylorin poika nyt on oikein popsinut…

Lennonin soolotöistä epäilemättä innoittunut I Feel You vie yksinkertaisuuden ilosanoman pitkälle, pehmeän poprockin naksuessa kuin 70-luvun polaroidit. Nimibiisi Beautiful Thing ujuttaa itsensä puolestaan saman vuosikymmenen discon puolelle, vaikka korissa on selvästi seassa tuoreempaakin tarveainetta. Taylor napsiikin mukaan surutta asioita joista pitää, ja rustaa niistä itsensä kuuloisia vetoja, pitäen kuulijat samaan aikaan varpaisillaan. Poppia voidaan varoittamatta törmäyttää valkoisen miehen funkkiin, soittimet vaikuttavat toisinaan sotivan toisiaan vastaan ja kaikkea hallitsee miellyttävän mieto outouden ilmapiiri.

Kummallisin parivaljakko on kuitenkin Taylorin laulu/lausunta ja itse musiikki, sillä erittäin usein vokaalit eivät tunnu istuvan samaan kuvaan muun materiaalin kanssa. Mikä lienee täysin tarkoituksellista, sekä se merkittävin syy, miksi albumi saattaa vielä vuosikymmenenkin päästä elää ja voida hyvin. Parasta soolo-Tayloria tähän mennessä, sanoisin. Ei siihen ihan huikean paljoa tarvittu, mutta kannattaa kiekkoon tutustua.