BigFeet & LaLa: Pet Me!

Playground

Jukka Orma ja Marjo Leinonen tekemässä yhdessä sielukasta, bluesin katkuista rockia? Okei, jo silkka idea on siinä määrin innostava, että pakkohan tähän kiekkoon oli tarttua. Näin siitäkin huolimatta, että nämä ’kovat nimet samassa bändissä’ -projektit osoittautuvat harmillisen korkealla prosentilla odotuksiaan latteammiksi tapauksiksi.

Hieman hassusti nimetyn orkesterin debyytti on Orman arkkitehtoima kunnianosoitus blues rockin suurelle perinnölle ja kuolemattomalla sielulle, joka on edelleen elinvoimainen, kehittyvä ja silti kiinni omissa juurissaan. Orma on kirjoittanut kaiken materiaalin ja veikkaisin, että alusta saakka vokalistin paikkaa on pedattu Leinoselle, sen verran täydellisesti neidon ääni sopii näihin biiseihin. Muille tonteille on myös löydetty kunnon tekijät: basson varressa vaikuttaa Mikko Murtomaa ja bluestaituri Sami ”Sande” Vettenranta osaa luoda tatsillaan jokaiseen biisiin tarvittavan fiiliksen ja tunnelman.

Vanha viisaus toteaa, että valkoinen mies (tai nainen) ei omaa bluesia, mutta uskallan haastaa moiset jupinat tämän kiekon jälkeen. Muddywatersmainen Skeleton Trees hyytää pelkistetyllä rullauksellaan ja Fly High lentää todella korkealla kaarella, modernimpien amerikkalaisen blues hard rockin vivahteiden uidessa mukaan kuvaan. Entä sitten Ground Woman Homesick Blues? Uh-huh, jos tätä kuunnellessa ei nouse hiki hiusrajaan, on jotain pahasti pielessä. Saatat olla esimerkiksi kuollut.

Pet Me! on yhdentoista raidan mitassaan ehkä hieman pitkän puoleinen julistus, mutta kun mukana on vain pari epäröintiä aiheuttavaa numeroa (kuten heppoinen Prince-pastissi Funk), nousee kiekko kotimaisen blues rockin moderniin kärkeen. Eikä näillä näytöillä tarvitse edes hävetä Amerikan suurten ja ihmeellistenkään seurassa.