A Place To Bury Strangers: Pinned

Dead Oceans

New Yorkin postpunk/noise rock -ryhmä A Place To Bury Strangers ei juuri vakuuttanut allekirjoittanutta kolmen vuoden takaisella Transfixation-albumilla. Äänivallit hautasivat tuolloin tehokkaasti sen vähän, josta olisi saattanut toisissa olosuhteissa jopa rakentua jotain muistettavaa. Avainkysymys kuuluukin: onko mikään muuttunut kolmessa vuodessa?

Päälle viisiminuuttinen avausbiisi Never Coming Back ei varsinaisesti lupaa loputonta euforiaa, tympeän postpunkkailun kolistessa kuin innoton Joy Division. Execution jatkaa entistä suorempaa ryöväystä, mutta vaikka mitta on puristettu puoleen, ei biisistä jää oikein mitään käteen. Demomainen Too Tough to Kill saa sentään punkmaisella paahdollaan nostettua toiveita, mutta suorastaan ala-arvoiset soundit ja puolivillaiseksi jätetty sovitus torpedoivat tämän(kin) yrityksen.

Aiemmilta kiekoilta tutut noisen raastavat äänivallit näyttävät kadonneen suurimmaksi osaksi kuvasta, mutta kun tilalle on jäänyt vain teollisuushallien kokoisia tiloja, joita täytetään harvoilla äänillä ja kaiulla, jäävät heppoiset rakenteet piinaavissa määrin näkyviin. Sanon piinaavissa, koska bändistä ei ainakaan tällä erää löydy sellaista biisintekijää tai sovitusseppoa, joka osaisi hyödyntää avaruutta ja äänten välejä.