A Place To Bury Strangers: Pinned

Dead Oceans

New Yorkin postpunk/noise rock -ryhm� A Place To Bury Strangers ei juuri vakuuttanut allekirjoittanutta kolmen vuoden takaisella Transfixation-albumilla. ��nivallit hautasivat tuolloin tehokkaasti sen v�h�n, josta olisi saattanut toisissa olosuhteissa jopa rakentua jotain muistettavaa. Avainkysymys kuuluukin: onko mik��n muuttunut kolmessa vuodessa?

P��lle viisiminuuttinen avausbiisi Never Coming Back ei varsinaisesti lupaa loputonta euforiaa, tympe�n postpunkkailun kolistessa kuin innoton Joy Division. Execution jatkaa entist� suorempaa ry�v�yst�, mutta vaikka mitta on puristettu puoleen, ei biisist� j�� oikein mit��n k�teen. Demomainen Too Tough to Kill saa sent��n punkmaisella paahdollaan nostettua toiveita, mutta suorastaan ala-arvoiset soundit ja puolivillaiseksi j�tetty sovitus torpedoivat t�m�n(kin) yrityksen.

Aiemmilta kiekoilta tutut noisen raastavat ��nivallit n�ytt�v�t kadonneen suurimmaksi osaksi kuvasta, mutta kun tilalle on j��nyt vain teollisuushallien kokoisia tiloja, joita t�ytet��n harvoilla ��nill� ja kaiulla, j��v�t heppoiset rakenteet piinaavissa m��rin n�kyviin. Sanon piinaavissa, koska b�ndist� ei ainakaan t�ll� er�� l�ydy sellaista biisintekij�� tai sovitusseppoa, joka osaisi hy�dynt�� avaruutta ja ��nten v�lej�.