Lasten hautausmaa: III

Svart Records

Lasten hautausmaa ottaa kolmannella albumillaan sellaisia melodisia askelia, että bändin musiikkia voi oikeastaan ensi kerran kuunnella kiinnittämättä huomiota tummanpuhuviin sanoituksiin. Tove Janssonin sotatuskaa kauniisti kertovaa Tovea voi aivan hyvin laulaa mukana festarikeikalla siinä missä Maija Vilkkumaatakin (jonka melodioita se myös muistuttaa). Ja erityisesti Karhupuiston kertosäe lienee monen Helsinki-kammoisen helppo allekirjoittaa: mä en haluu täältä muuttaa mihkään vitun etelään.

Tällainen samaistuminen ei todellakaan aina ole ollut Lasten hautausmaan musiikissa mahdollista. Tai ei se ole koko albumin mitalla vieläkään: ja minä syötin sinulle salaa poltettujen hiusteni tuhkaa. Ei varsinaisesti koko kansan kesäjuhlan materiaalia. Eikä tietysti ole tarkoituskaan. Lasten hautausmaa tekee musiikkia omilla ehdoillaan, eikä heitä haittaa jos heitä kutsutaan amatööreiksi.

Tee-se-itse-meiningistä tulee tietenkin väistämättä mieleen Noitalinna huraa!, joka muistetaan usein mainita Lasten hautausmaan yhteydessä. Siitäkin huolimatta, että kouvolalaisbändi ei ole juurikaan kuunnellut takavuosien peräseinäjokelaista indie-menestyjää. Samankaltaisia melodioita voi syntyä, jos vaikutteet ovat yhteisiä. Lisäksi Kristiina Vaaran ja Sari Peltoniemen lauluääniä on ihan aidosti välillä vaikea erottaa toisistaan. Kenties häkellyttävin esimerkki on päätösraita Onnellinen hullu, jonka jälkeen on pakko tarkistaa minkä bändin levy siellä soittimessa olikaan.

Lasten hautausmaan “kolmonen” on tasapainoinen kokonaisuus, josta ei kannattaisi ottaa mitään pois. Silti yksittäiset helmet mahtuvat sirkkelityömiehen yhden käden sormin laskettavaksi. Lasten hautausmaa ei tällä albumillaan ota ratkaisevia askeleita uuden yleisön pariin. Mutta niin on tuskin tarkoituskaan. Omaperäisiä ja musiikkinsa suhteen päätösvaltaisia yhtyeitä ei tässä maassa suinkaan ole liiaksi.