Satyagraha: Oikeus ja kohtuus

Jänis ja räikkä

Aiemmin jo pari EP-levyä ja sinkkua julkaissut Satyagraha vieraili viimeksi Desibelin sivuilla reilu kolme vuotta sitten, kun soundipuolellaan epäilyksiä herättänyt demo-kiekko esitteli bändin silloista kuntoa. Yhtyeen napsakka poprock liikkui tuolloin äänekkäämmän rockin ja sileämmän ilmaisun välissä, mutta missä ryhmä seisoo nyt?

Esikoisalbumi on tulvillaan melodista poprockia, jossa otetaan nojaa niin vankan suomirockin tutun turvallisista seinistä, kuin ison maailman powerpunkpopinkin rakenteista. Pohjoisamerikkalainen ja suomalainen nivoutuvatkin parhaimmillaan jo maukkaasti yhteen, etenkin kun melankolialle ei anneta tarpeettoman paljon tilaa ja vauhti pysyy riittävän vinhana. Raskaammasta runttauksestakin on sentään vielä jotain jäljellä, ja mm. Kaikki valheet sekä Kylmää iholla luovat edelleen mielleyhtymiä Neil Youngin suuntaan. Mutta jokin on samaan aikaan muuttunut ratkaisevalla tavalla: nyt nämäkin palat ovat selvästi Satyagrahaa mausteilla, eikä toisinpäin.

Kaikki sävelet ja sanat ovat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta lähtöisin vokalisti/kitaristi Inkku Lindholmin kynästä, sovitusten ollessa puolestaan koko nelikon käsialaa. Pientä toistoa onkin havaittavissa, eivätkä ratkaisut varsinaisesti haasta olemassa olevia oppeja, mutta peruspalat ovat hallussa ja homma toimii jo tyydyttävästi.