Amen Dunes: Freedom

Sacred Bones

Amen Dunes on newyorkilainen indierock-yhtye, joka on pitkälti sama asia kuin vokalisti-kitaristi Damon McMahon. Toki McMahonin kanssa studiossa ovat urakoineet etenkin rumpali/perkussioinisti Parker Kindred, kitarataituri Steve Marion, sekä nippu muita soittajia, mutta langat ovat selvästi yksissä käsissä.

McMahonin kirjoittamat kymmenen biisiä ja intro ovat juuri sellaista Yhdysvaltain itärannikon indierockia, jota tällä hetkellä tuntuu ilmestyvän erittäin runsaasti. Kappaleissa unelmoidaan, utuillaan ja luodataan keski-ikää lähestyvän miehen tuntoja maailmasta, elämästä ja kaikesta muusta merkittävältä tuntuvasta. Elo on helppoa ja vaikeaa, mutta kun kaikki verhot on vedetty pois ikkunoiden tieltä, niin mikä todella on merkittävää, ja kuinka kertoa noista yksinkertaisista – mutta samalla niin kovin vaikeista – asioista?

Aiemmilla pitkäsoitoillaan McMahon on Amen Dunesiensa kera turvautunut usein raaoiksi tulkittaviin soundeihin, koviin teksteihin sekä kaikenlaiseen rosoisuuteen. Freedom eroaa kuitenkin edeltäjistään eniten juuri siinä, että albumi huokuu lämpöä, uskoa – jopa hellyyttä ja rakkautta. Onko McMahon siis kesyyntynyt ja nallekarhuuntunut?

Kyllä ja ei. Herran tekstit ovat tätä nykyä jo niin monitulkintaista runoutta, että edes satunnaiset makaaberit kohtaukset eivät pistä ilkeästi ihoon. Musiikki on tunteikasta ja kulmistaan pyöristettyä, jolloin jopa Timen kaltaiset hyökyaallot eivät hukuta vaan ainoastaan peittävät mukavasti. Onko pehmeys ja miellyttävyys syntiä? Mahdollisesti, etenkin kun takana on onnistuneempia albumikokonaisuuksia.