Dick Stusso: In Heaven

Hardly Art

Dick Stusso on mies blues- ja glam rockin tunkkaisemmalta laidalta. Hänen maailmassaan tuopit tapaavat olla puolityhjiä, rahat ovat alituiseen lopuillaan ja tupakitkin ovat vähissä. Toisin sanoen miehen rähjääntyneessä glamblues-sydämessä on todellinen blues, mutta mehän pidämme juuri tällaisista surullisen hahmon luusereista – emmekö pidäkin?

In Heaven sai alkunsa hieman poikkeuksellisesti, sillä Stusso oli jo saanut pitkäsoittonsa lähes valmiiksi, kun miehen asuntoon murtauduttiin ja biisipaketti vohkittiin muiden tavaroiden mukana. Eikä varakopioita tietenkään ollut kaikessa kiireessä edes tehty. Tiputtuaan takaisin alkupisteeseen Stusso päätti suorittaa uudet äänitykset tuottaja Greg Ashleyn kanssa, kappaleet tallennettiin käytöstä poistetussa kirkossa ja soundimaailmaa voi kuvailla raa’aksi, silottelemattomaksi, aidoksi ja sopivissa määrin töhryiseksi.

Minimiin tiputettu hinkkaus korostuu albumin puolivälissä, kun reilun minuutin mittainen Addendum vie kuulijan hetkeksi kapakkaan hilpeää renkutusta kuuntelemaan, minkä jälkeen seuraavat pari minuuttia vietetään Phasing Outin melankoliaan kääriytyneenä. Tätä biisikaksikkoa edeltävä Modern Music antaa puolestaan kuulijalle paletin muhevimman bassolinjan, jota väritetään poikkeuksellisen rikkaalla äänipaletilla. Olosuhteet huomioon ottaen siis.

Mitä siis kuulijalle jää käteen, kun suurin osa krumelungeista on riisuttu pois? Stusson uuden albumin tapauksessa kaiken alta löytyy muutama ensiluokkainen kappalerunko, joita toisinaan kehitetään eteenpäin, toisinaan taas ei. In Heaven onkin kuin improvisaation vallassa vietetty hetki, hyppy oikeasti tuntemattomaan altaaseen, askel pimeissä rapuissa. Se yllättää, ilahduttaa, hämmentää ja nostattaa kulmakarvoja. Se ei ole täydellinen, kaukana siitä, mutta se on ainakin mitä persoonallisin bluesrockin, glamin, lo-fin ja runkoonsa saakka karsitun kantrin yhdistelmä.