Serpico: Rock Tattoo

Secret Entertainment

Porin suunnalta kotoisin olevan Serpicon toinen pitkäsoitto on kuuleman mukaan tulevia klassikoita. Vaatimattomasti myös jo näin hyvissä ajoin vuoden kovimmaksi rock’n’roll albumiksi tituleerattu kiekko on kahdentoista hard rock -raidan vuoristorata, jolla kunniaa tehdään 80-luvun suurille ja mahtaville.

Nostalgia on aina nostalgiaa, mutta Serpicon tapauksessa on pakko nostaa koristehuivilla ryyditettyä stetsonia, koska bändi luottaa vain omaan materiaaliin ja omiin reitteihinsä. Toki useammasta biisistä löytyvät linkit ja sillat Kissin, Skid Row’n ja (alkukautensa) Van Halenin suuntiin, mutta Serpicon biisisepät ovat takoneet rautoja sen verran pitkään, että pastisseista on turha puhua.

Rehvakkaasti puskevat Ain’t Better to Leave ja hiukan mötleycrüemaisesti jyrisevä Shout nousevat albumin vahvimmiksi vedoiksi, joilla kansa saadaan taatusti juhlimaan livetilanteessa. Amerikan ihmemaan eteläisimmistä osista kimmoketta ottaa puolestaan No Confusion, ja voisi tuota tietä enemmänkin tallata. Piristäväksi mausteeksi nousee myös ohjelmajulistus Ex-Serpico jossa kerrotaan mitä tehdä, jotta ei päätyisi eksäksi rannalle ruikuttamaan. Ah, mitä lyriikoita.

Vokalisti Kalle Vee Dour on kiistatta bändin vahvin ase, sillä miehen tyyli ja ääni sijoittuvat jonnekin Sammy Hagarin ja David Lee Rothin välimaastoon. Palkeita piisaa, show’ta osataan pyörittää ja asiaankuuluvia leijonankarjahduksia kajahtelee, mutta mopo ei karkaa alta, kuten timantti-Davelle aina silloin tällöin pääsee tapahtumaan.

Rock Tattoo ei tarjoa mitään uutta auringon alla, eikä kiekolta löydy sitä määrää dynamiittia, että tässä räjäytettäisiin hard rockin historiaholveihin uusia oviaukkoja. Mutta en epäile hetkeäkään, etteikö ryhmän keikoilla olisi mahtava meno päällä, sillä nämä herrat osaavat asiansa.