Music For Nations

Anathema on toipunut tasapainoaan järkyttäneestä saippuaoopperasta ja saanut levynkin aikaiseksi. Viime vuonnahan bändin tulevaisuus oli jonkin aikaa jopa vaakalaudalla, kun primus motor Daniel Cavanagh erosi bändistä hetkeksi kokonaan ja meinasi liittyä Anatheman entisen basistin Duncan Pattersonin nykyiseen yhtyeeseen Anti-Matteriin. Patterson itse puolestaan lähti Anathemasta aikoinaan varsin kitkerissä tunnelmissa vannoen ettei palaa rokkikuvioihin enää koskaan. Loppujen lopuksi Anathemaan on uuden levyn myötä liittynyt kuitenkin vielä kolmaskin Cavanagh, laulaja-kitaristi Vincentin kaksoisveli Jamie. Eli 2-1=3 vai? Ota nyt tästäkin sitten selvää... Edellä mainitut vaiheet huomioiden onkin hieman yllättävää, että Daniel Cavanagh on tehnyt yhtä lukuunottamatta kaikki uuden levyn kappaleet vaikka bändin muillakin jäsenillä on tunnetusti biisintekotaitoa hyppysissään.

Urakehityksen osalta Anathema on jäänyt ikävähköön väliinputoajan asemaan. Örinähevillä aloittanut ja vuosien saatossa radikaalisti ilmaisuaan hionut yhtye on leimautunut toisaalta hevibändiksi, toisaalta post rock/proge-hissuttelijaksi, joka on kohdannut niin välinpitämättömyyttä ja vieroksuntaa kuin suoranaisia hylkäyksiäkin. Tässä mielessä yhtyeen taipaleesta tulee mieleen samantapaisista ongelmista kärsinyt hollantilainen The Gathering, joka kyllästyi lopulta vahvasti heviin profiloituneen Century Median kanssa vikurointiin ja vaatimuksiin suoraviivaisemmasta linjasta perustaen viime vuoden lopulla oman levy-yhtiön. Anathema on sentään nauttinut Music For Nationsin luottamusta suhteellisen pitkään. Kummallakin yhtyeellä on toki ymmärtäjänsä, mutta yleisesti ottaen sekä Anathema että The Gathering ovat ikäviä esimerkkejä musiikkibisneksen vallitsevista nykyvirtauksista. On valitettavaa ellei suorastaan häpeällistä ettei musiikkia tosiaankaan voi ottaa musiikkina kun lokeroinnin vaikeus kaatuu kaikkien sellaisten niskaan, jotka eivät ole älynneet toimia vaikkapa Radioheadin tapaan: ensin väännetään helposti luokiteltavaa kitarapoppia niin kauan että asema sementoituu ja vasta sitten aletaan outoilemaan oikein olan takaa.

A Natural Disaster on taattua myöhempien aikojen Anathemaa. Levy pursuaa hyviä ideoita ja mielikuvituksen lentoa. Kaiken lisäksi Daniel Cavanaghin herkästi tulkitsema, miltei ylimaallisen kaunis Are You There kohoaa välittömästi kirkkaimpien Anathema -klassikoiden joukkoon. Albumi ei kuitenkaan ole pelkkää voittokulkua, sillä jotenkin tulee sellainen vaikutelma kuin Anathema olisi päästänyt itsensä liian helpolla – tai sitten bändin sisäisillä vaikeuksilla on ollut suurempi vaikutus kuin ulospäin on annettu ymmärtää. A Natural Disaster ei yksinkertaisesti tunnu evoluution seuraavalta vaiheelta vaan heikoimmillaan melkeinpä A Fine Day To Exitin (2001) ylijäämänauhoista kootulta hätäratkaisulta. Ainakin omalla kohdallani suuri osa Anatheman viehätyksestä on perustunut jatkuvaan liikeeseen ja itsensä haastamiseen ja sellaista loikkaa A Natural Disaster ei tarjoa. Kaiken lisäksi John Douglasin rumputyöskentely on ottanut melkoista takapakkia. Kuinkahan monta minuuttia mies käyttää mielikuvituksen jättihuipentumaa hipovan ”jalka naputtaa tasaisesti basaria yhden kapulan hivellessä peltiä”-kuvion parissa? Samalla ehtisi vaikka juoda kahvia, syödä leivoksen ja täyttää vielä sanaristikonkin...

Anatheman korkeaksi muodostuneella laatustandardilla A Natural Disaster on pettymys. Bändi osaa kyllä luoda melankolisia äänimaisemia ja rauhallisesti kumpuavia tunnelmia vaikka unissaan, mutta todellinen syvänmerensukellus jää kokematta. Suuresti kehuttu 10-minuuttinen instrumentaali Violencekin tuntuu korvissani lähinnä kaoottiselta raakileelta. Anathemalla on valtavasti kykyä ja osaamista, mutta olisiko sittenkin niin että odotukset bändin tulevaisuudesta ehtivät muodostua jo liiankin suuriksi? Erityisesti sovituspuolella bändi kaipaisi näkemyksen kirkastamista ja nopeasti. Hevibändiksi Anathemaa ei voinut lukea enää aikoihin, mutta parissa kappaleessa bändi tarjoaa yllättävänkin alavireistä kitararyöpytystä. A Fine Day To Exitin hipoessa viittä tähteä uutukainen haraa kaukana perässä.