Anathema: A Natural Disaster

Music For Nations

Anathema on toipunut tasapainoaan j�rkytt�neest� saippuaoopperasta ja saanut levynkin aikaiseksi. Viime vuonnahan b�ndin tulevaisuus oli jonkin aikaa jopa vaakalaudalla, kun primus motor Daniel Cavanagh erosi b�ndist� hetkeksi kokonaan ja meinasi liitty� Anatheman entisen basistin Duncan Pattersonin nykyiseen yhtyeeseen Anti-Matteriin. Patterson itse puolestaan l�hti Anathemasta aikoinaan varsin kitkeriss� tunnelmissa vannoen ettei palaa rokkikuvioihin en�� koskaan. Loppujen lopuksi Anathemaan on uuden levyn my�t� liittynyt kuitenkin viel� kolmaskin Cavanagh, laulaja-kitaristi Vincentin kaksoisveli Jamie. Eli 2-1=3 vai? Ota nyt t�st�kin sitten selv��... Edell� mainitut vaiheet huomioiden onkin hieman yll�tt�v��, ett� Daniel Cavanagh on tehnyt yht� lukuunottamatta kaikki uuden levyn kappaleet vaikka b�ndin muillakin j�senill� on tunnetusti biisintekotaitoa hyppysiss��n.

Urakehityksen osalta Anathema on j��nyt ik�v�hk��n v�liinputoajan asemaan. �rin�hevill� aloittanut ja vuosien saatossa radikaalisti ilmaisuaan hionut yhtye on leimautunut toisaalta hevib�ndiksi, toisaalta post rock/proge-hissuttelijaksi, joka on kohdannut niin v�linpit�m�tt�myytt� ja vieroksuntaa kuin suoranaisia hylk�yksi�kin. T�ss� mieless� yhtyeen taipaleesta tulee mieleen samantapaisista ongelmista k�rsinyt hollantilainen The Gathering, joka kyll�styi lopulta vahvasti heviin profiloituneen Century Median kanssa vikurointiin ja vaatimuksiin suoraviivaisemmasta linjasta perustaen viime vuoden lopulla oman levy-yhti�n. Anathema on sent��n nauttinut Music For Nationsin luottamusta suhteellisen pitk��n. Kummallakin yhtyeell� on toki ymm�rt�j�ns�, mutta yleisesti ottaen sek� Anathema ett� The Gathering ovat ik�vi� esimerkkej� musiikkibisneksen vallitsevista nykyvirtauksista. On valitettavaa ellei suorastaan h�pe�llist� ettei musiikkia tosiaankaan voi ottaa musiikkina kun lokeroinnin vaikeus kaatuu kaikkien sellaisten niskaan, jotka eiv�t ole �lynneet toimia vaikkapa Radioheadin tapaan: ensin v��nnet��n helposti luokiteltavaa kitarapoppia niin kauan ett� asema sementoituu ja vasta sitten aletaan outoilemaan oikein olan takaa.

A Natural Disaster on taattua my�hempien aikojen Anathemaa. Levy pursuaa hyvi� ideoita ja mielikuvituksen lentoa. Kaiken lis�ksi Daniel Cavanaghin herk�sti tulkitsema, miltei ylimaallisen kaunis Are You There kohoaa v�litt�m�sti kirkkaimpien Anathema -klassikoiden joukkoon. Albumi ei kuitenkaan ole pelkk�� voittokulkua, sill� jotenkin tulee sellainen vaikutelma kuin Anathema olisi p��st�nyt itsens� liian helpolla – tai sitten b�ndin sis�isill� vaikeuksilla on ollut suurempi vaikutus kuin ulosp�in on annettu ymm�rt��. A Natural Disaster ei yksinkertaisesti tunnu evoluution seuraavalta vaiheelta vaan heikoimmillaan melkeinp� A Fine Day To Exitin (2001) ylij��m�nauhoista kootulta h�t�ratkaisulta. Ainakin omalla kohdallani suuri osa Anatheman vieh�tyksest� on perustunut jatkuvaan liikeeseen ja itsens� haastamiseen ja sellaista loikkaa A Natural Disaster ei tarjoa. Kaiken lis�ksi John Douglasin rumputy�skentely on ottanut melkoista takapakkia. Kuinkahan monta minuuttia mies k�ytt�� mielikuvituksen j�ttihuipentumaa hipovan ”jalka naputtaa tasaisesti basaria yhden kapulan hivelless� pelti�”-kuvion parissa? Samalla ehtisi vaikka juoda kahvia, sy�d� leivoksen ja t�ytt�� viel� sanaristikonkin...

Anatheman korkeaksi muodostuneella laatustandardilla A Natural Disaster on pettymys. B�ndi osaa kyll� luoda melankolisia ��nimaisemia ja rauhallisesti kumpuavia tunnelmia vaikka unissaan, mutta todellinen syv�nmerensukellus j�� kokematta. Suuresti kehuttu 10-minuuttinen instrumentaali Violencekin tuntuu korvissani l�hinn� kaoottiselta raakileelta. Anathemalla on valtavasti kyky� ja osaamista, mutta olisiko sittenkin niin ett� odotukset b�ndin tulevaisuudesta ehtiv�t muodostua jo liiankin suuriksi? Erityisesti sovituspuolella b�ndi kaipaisi n�kemyksen kirkastamista ja nopeasti. Hevib�ndiksi Anathemaa ei voinut lukea en�� aikoihin, mutta parissa kappaleessa b�ndi tarjoaa yll�tt�v�nkin alavireist� kitarary�pytyst�. A Fine Day To Exitin hipoessa viitt� t�hte� uutukainen haraa kaukana per�ss�.

Kommenttien keskiarvo:

Nimet�n kommentoi 27.05.2004:

Pisteet:

ensimm�inen anatheman levy mink� olen ikin� kuullut ja se on paras levy mink� olen ikin� kuullut, onhan siin� muutama t�ker� yritelm� ja biisit aukeaa vasta monen kuuntelukerran j�lkeen

Nimet�n kommentoi 24.11.2004:

Pisteet:

Aika yll�tt�v� arvio Jalosen Miika - Monen mielest� kun A Natural Disaster vet�� ohi Fine Day to Exitist�, eik� suinkaan toisinp�in ja t�llaisen mielipiteen kyll� allekirjoittaa my�s kaltaiseni vanhan (Serenades) polven Anathemadiggari. N�tti� oi niin n�tti� on meno monessa kohtaa t�ll� uusimmalla Anathemalla. T�llaista haurasta kauneutta ei moni b�ndi saa levylle tallennettua ja paikka paikoin sit� agrorock-tuuttaustakin t�r�ht�� aika mukavasti.

Levy ei kuitenkaan yll� aivan Judgementin tasolle tunnelataus-puolella ja onhan t�m� levy sellainen tasapaksumpi pulla, joka ei aina tunnu l�htev�n rullaamaan (johtunee osaltaan juuri tuosta jo mainitusta rumputy�skentelyst�). Siin� siis olemme my�s samaa mielt� ett� Anathema voisi tuohon rytmisoitinpuoleen palkata hieman osaavampia kavereita.

Kukaan ei voi tehd� kovin montaa jumalaista viiden t�hden pitk�� soittoa uransa aikana, joten annetaan Anathemankin julkaista v�lill� t�llaisia hyvi� nelj�n t�hden tekeleit�. ;)

Vaikka t�m� levy ei sel�lleen minua heit�k��n vahvistaa se kuitenkin n�kemyst�ni siit� ett� Daniel Cavanagh on rockjumala, joka toivottavasti tarjoilee nannaa meille maan matosille jatkossakin.

Nimet�n kommentoi 30.11.2004:

Pisteet:

Ihmettelen, miksi John Douglasin rumputy�skentelyst� her�tt�� n�r��. H�nen tyylins� on uniikki, mik� on nyky��n harvinaista rock-rumpaleiden keskuudessa, ja sopii t�ydelliseesti Anatheman maalailevaan fiilistelyyn. Violencen komppi on esimerkki h�nen nerokkuudestaan.
Ja teknisen taitonsa ja nopeutensa h�n on jo osoittanut Judgementilla. Kuunnelkaa vaikkapa levyn nimikkobiisi.

Nimet�n kommentoi 01.12.2004:

Pisteet:

Herra Douglasia en kyll� tilille pist�isi saati sitten erottaisi. Netist� l�ytyv�t live-vedot kyll� osoittavat kaverin olevan mies paikallaan. Biisintekij�n� ei kyll� yht� kova kuin Danny mutta paljon parempi kuin Vinnie. Miehen biiseiss� on omanlaisensa outo fiilis jotka t�lt� levylt� puuttuvat kun mies ei s�velt�nyt ole.

Valitettavasti kyseisell� levyll� Dannyn s�velkyn� ei ole ihan parhaassa ter�ss�. Levy kyll� etenee hemmetin hienosti ja yhten�isesti ja mieleen tulee siin� suhteessa Judgement. T�ydellist� mestariteosta ilman herra Pattersonia ei b�ndi viel� ole tehnyt mutta ehk� se seuraava levy on sitten se paras b�ndin omaa hokemaa mukaillen.

mv-l kommentoi 02.06.2005:

Pisteet:

kyll� t�m� minut vakuuttaa.. tosin t�m�kin oli niit� levyj�, jotka aukesivat viikkojen kuluessa.. ero anatheman aiempaan tuotantoon on ainakin selv�, joss ei hurja.. l�hinn� vaikeahkosta goottimetallista ollaan tultu t�h�n mogwain ja godspeedin kaltaiseen experimental-rockiin, vai miksik� sit� nyt sanotaan.. ja saundimaailma tuokin tuon tyylisuunnan heti mieleen.. en ole viel�k��n keksinyt vastausta siihen, miksi juuri n�ill� goottimetal b�ndeill� (ja miksei muillakin raskaammilla b�ndeill�) on taipumus i�n kertyess� tulla t�h�n; muuttaa tyyli��n rohkeasti popimpaan suuntaan.. kyll�styminen vanhaanko on se syy..? mutta t�m� levy on niit� mielest�ni harvoja onnistuneita muutoksia.. vastakohdaksi voisi taas mainita vaikka theatre of tragedyn assembly-levyn.. tuosta rumpalin ty�skentelyst� sanon, ett� se on osuvaa; ei t�h�n muunlainen olisi sopinutkaan.. kaunista ja kuljettavaa musiikkia koko levy.. varsinkin viimeinen biisi on semmoinen, millaista en ole koskaan ennen kuullut, ja etenkin sen rumpalin ansiosta.. sanoitukset eiv�t kyll�k��n oikein kolahda, aika tyypillisi� ihmisuhdesanoituksia taas kerran..