Dusk of Delusion: (F)unfair

Fantai’Zic

Ranskalaisen Dusk of Delusionin historia on tätä kirjoitettaessa vielä sangen lyhyt luku, sillä syksyllä 2016 syntynyt ryhmä on ymmärtääkseni saanut julkaistua vasta tämän esikoisensa. (F)unfair-pitkäsoiton teemat pyörivät reilun sadan vuoden takaisissa huvipuistoissa, joissa friikkishowt ja kaikenlaiset ei-niin-hauskat erikoisuudet saivat säikkymistä kaipaavan yleisön haukkomaan henkeään. Tuohon kun lisätään vielä viittaukset sirkukseen, niin kuvastoa on vaikea kutsua ainakaan vallankumouksellisen tuoreeksi.

Musiikillisesti DoD seisoo mitä selvimmin melodisen, modernin ja rosoisemman metallin keskikentällä. Rankat aiheet ja toisinaan huudoksi taipuva vokalisointi osoittelevat tietysti deathin suuntaan, mutta DoD ei oikein pelaa tuota(kaan) korttia loppuun saakka. (F)unfair onkin monin paikoin vain näennäisrankkaa rätkettä, jonka äänivallien paksuudet ovat huolestuttavan ohuita – jos siis tarkoitus on kalastella modernin deathin, metalcoren ja näiden muiden vastaavien apajilla. Tahtoa olisi varmaan nousta Gojiraksi Gojiran paikalle, mutta silloin rautaa pitäisi lastata tankoihin huomattavasti enemmän, eikä pieni lisäpanostus sovitusten persoonallisuuteen ainakaan heikentäisi mahdollisuuksia.

Toinen selkeä ongelma on ensiluokkaisen kappalemateriaalin vähyys verrattuna täytteeksi laskettavaan huttuun. The Juggler pelittää sirkus-tilutteluineen kaikkineen ja raskaammalle kaistalle itseään tunkeva Sharpest Cards omaa tarttuvuutta sekä voimaa, mutta muuten onkin hiljaisempaa. Taisivat päästä himpun verran etuajassa albumintekotalkoisiin, väittäisin.