Anna von Hausswolff: Dead Magic

Pomperipossa

Ruotsalainen Anna von Hausswolff on saavuttanut jo neljännen pitkäsoittonsa virstanpylvään, mutta allekirjoittaneelle neidon musiikki oli ennen tätä kosketusta täysin tuntematon manner. Ja mistä kaikesta olenkaan mahtanut jäänyt paitsi? Dead Magic kun on nimensä veroinen teos: äänellinen vastine vaaralliselle taikuudelle, lumoava kollaasi taianomaisia hetkiä, sekä sarvilla varustettu käärö shamanistista hurmosta.

Alku on kaikissa teoksissa merkittävin hetki, eikä päälle kahdentoista minuutin mitalle rakennettu The Truth, The Glow, The Fall jätä taatusti kylmäksi. Hiljaisuudesta käynnistyvä matka ottaa reilun minuutin kohdilla urut mukaansa, ja tuon jylhän soittimen rinnalle hiipii von Hausswolffin ääni. Aluksi niin soitto kuin laulu ovat eteerisen ilmavia ja melodisia, mutta kappaleen kerätessä massaa ja voimaa muuttuu myös äänikuva radikaalisti. Muunnuttuaan deadcandancemaiseksi pop-kappaleeksi nousevat äänet yhä suuremmiksi ja suuremmiksi, kunnes kaikki muistuttaa enemmänkin hurmosmaista messua kuin mitään perinteisesti ymmärrettävää musiikkia. Äänten sekasorto asettuu tarvittavan ajan jälkeen uudelleen uomiinsa, mutta tunnelma on nyt ratkaisevalla tavalla muuttunut. Siunauksen tilasta on saavuttu yllä leijuvan tuomion odotukseen, urkujen ulvoessa malttinsa menettäneen jumalolennon tavoin.

Ja tämä oli vasta albumin alku. Helpommin sulateltava The Mysterious Vanishing of Electra tuo von Hausswolffin ilmaisuun rahdun Kate Bushin ja PJ Harveyn varjoja. Kulmikas biisi yhdistää Harveyn epätoivoisuuden ja nuoren Pink Floydin kokeellisuuden, mutta uskokaa tai älkää: vieläkin parempaa on luvassa. 16 minuutin rajapyykin ylittävä Ugly and Vengeful tekee tutkimusmatkan kaaoksen reunalla, etsien avaruuksien rajattomuuksista rajojaan. Albumin sulkeva Källans återuppståndelse on puolestaan miltei hartaaksi äityvä teos, jonka taivaiden äärettömyyttä syleilevän maalailun jälkeen sielu tuntuu nuorelta ja ajattomalta.