Parasite City: Demonic too

Keväällä 2003 paketoitu Hämeenlinnalaisen Parasite Cityn kolmen kappaleen demo kurvailee 80- ja 90 –lukuisen hard rockin jalanjäljillä, tietysti 2000 –luvun päivityksillä. Yhtyeen esittelyssä mainitaan esikuviksi ”kaikki 80- ja 90 –lukujen suuret rokkibändit”. Kitaravetoisen ja iskevillä kertosäkeillä nakuttavan soitannon perusteella noita ”suuria” lienevät ainakin Hanoi Rocks ja nuoremmista Guns’ n’ Roses. Gunnarit ainakin nousee mieleen jo laulaja Sebastianin äänen hetkittäisestä ”Axl-maisesta” väreilystä, miksei tietysti myös tiukasta rokkimeiningistä. Yhtye kertoo haluavansa täyttää hard rockin alueella vallitsevan aukon, olla bändi ”joka vanhojen kunnon rockbändien tapaan näyttää ja kuulostaa rockbändiltä”. No, näöstä en voi sanoa omakohtaisesti mitään, mutta kyllä bändi nähtävästi livenäkin vakuuttaa, sillä Parasite City sijoittui muun muassa Turku Bandstand –kisassa toiseksi alkuvuodesta. Mutta keskitytään nyt tässä jutussa vain siihen, miltä Parasiitit kuulostavat.

Levyn avaava Roller rockaa duurissa tiukkana bilehittinä, juoksevaa ja iloista. Rizzien ja Angelin kitarat rullaavat tarttuvasti, Funkyn basson ja Cimblen rummuttelujen antama tahti paahtaa mukavasti kaasu pohjassa. Kakkosraita Nymphomaniac vääntää meininkiruuvia asteen pari synkempään tiputteluun. Tarttuva kertosäe ja rokkipaahto vakuuttelevat jo levylautasella yhtyeen livesoiton tasokkuudesta. Kolmas ja viimeinen arkunnaula Rockstar vinguttaa ja särisee, ja tietysti rokkibändiltä näyttävä ja kuulostava viisikko myös laulaa rokista ja rokkistarailusta. I’m a rock’ n’ roll star on a saturday night, i’m smokin’ my cigar and drinkin’ my wine.... Parasite City surffaa sekin actionrockin aallonharjalla, mutta viisikon lauta hakee rakennettaan enemmän hard rockin puolelta. Ja mikäs siinä, onhan se jo aika tähänkin maahan saada oma 2000 –lukulainen Guns’ n’ Rosesin perillinen.

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 11.11.2004:

Pisteet: