Marlon Williams: Make Way for Love

Dead Oceans

Osapuilleen toisella puolella maapalloa sijaitseva Uusi-Seelanti saattaa tuntua etäiseltä paikalta, mutta ainakin Marlon Williamsin toisen sooloalbumin perusteella kansoillamme vaikuttaisi olevan jotain yhteistä ainakin musiikin saralla. Enkä viittaa tässä nyt ainoastaan tummasävyisen musiikin riisuttuun muotoon, jonka karuudessa on jotain sangen luterilaista, vaan enemmänkin sen kaiken alla kulkevaan melankolian virtaan.

Make Way for Love saattaa nimenä kuulostaa jonkin epämääräisen kutukiekon otsakkeelta, mutta todellisuudessa Williams liikkuu kaihon, em. melankolian ja sydänsurujen ikuisilla vesillä. Keskiössä on alati herran oma lauluääni, joka soi Chris Isaakin taajuuksilla, ja sieltä heijastuen aina Johnnie Rayn sydäntä raastaviin tulkintoihin. Ja olen valmis lyömään vetoa ihan kohtuullisesta summasta, että Williamsin suuriin idoleihin kuuluu myös Roy Orbison. Sen verran suoria pastisseja kun tuonkin tuntojen tulkin teoksista tässä on luotu.

Williamsin tuore albumi onkin monin tavoin sukua yli puolen vuosisadan takaisille pop-helmille, mikä tekee kappaleiden kuuntelemisesta lievästi oudon kokemuksen. Toki lukemattomat muutkin artistit ja yhtyeet tekevät omanlaisiaan kunnianosoituksia menneille tähdille, mutta harvemmin lopputulos on samaan aikaan näin autenttinen ja silti tuore. Toisin sanoen levy onnistuu jotenkin kuulostamaan samaan aikaan vanhalta ja aivan uudelta, missä avaintekijänä toimivat ilmavat taustat, sekä yksinkertaisuuteen perustuvat sovitukset.