Noitavasara: Necropolis Amoris

Secret Entertainment

Toisinaan nimi on enne, toisinaan ei. Noitavasaran kantta ensi kertaa tutkiessani olin melko varma, että musiikillisesti olisi luvassa jotain vuorenpeikonoksennukselta kuulostavaa mustaa metallia (mikä sekään ei siis olisi huono asia), mutta mitä vielä.

Hammerin kultakauden kauhuelokuvat mieleen nostava, päälle viisiminuuttinen intro rakentuu teatraalisesti, korostaen täydellisyyttä hipovalla dynamiikallaan osasten summaa. Sanaton kuorolaulu kyllä henkii vaaran läheisyyttä ja mahdollista tuomiota, mutta kun musiikki sitten lähtee liikkeelle niin sehän onkin jotain aivan muuta. Kalmaisesta nimestään huolimatta Necropolis Amoris on näet suomenkielistä, perinteistä jytää ja heviä 70-luvun fiiliksellä ja 80-luvun soundeilla. Tuohon kun paiskaa vielä päälle YUP:n suunnalta omaksutut vinon suomalaisuuden ja vähintäänkin mutkikkaan suhteen niin Jumalan valtakunnan kuin helvetin liekkeihinkin, niin siinähän sitä on purtavaa.

Batlhasarin hautajaiset on mitä mainiointa Iron Maiden -laukkaa, enkä voi kuin viehättyä Oman käden kautta -biisin rienaavasta riemukkuudesta. Päähän iskostuvaan kitarariffiin rakentuva Satujen taivas on myös kömpelössä sydämellisyydessään mitä viehättävin tunnustus, jossa jäyhinkin niska alkaa hiljakseen taipumaan.

Albumi on ylipitkä ja teemojaan tarpeettomasti toistava, mutta kaiken melankolian, murheen ja raskauden alla on jotain sangen ainutlaatuista.