Bikini: Maailmankaikkeuden Soundtrack

Omakustanne

Miltä kuulostaa maailmankaikkeus? Kysymys on hiukan hämmentävä ja silti sopivasti kutkuttava, aivan kuten Bikinin uusi pitkäsoittokin. Bikinï, kuten yhtyeen nimen kirjoitusasu tulisi oikeasti kirjoittaa, täyttää oman maailmankaikkeutensa suomenkielisellä popilla, jonka omaperäisyys, persoonallisuus ja mutkaton monimutkaisuus suorastaan pakottavat tutustumaan siihen paremmin.

Albumin avausbiisi on aina kova paikka, mutta Huonot ajat pelaa Gösta Sundqvist -korttinsa niin taitavasti, että hattarankeveä konepoppailun edessä ei voi kuin nostaa kädet ylös. Biisin koukut rakentuvat Mervin miltei lakonisesta laulutyylistä, jossa asioiden ylitulkinta on uhista pienin, sekä taustan muovisista koskettimista ja naksutuksista. Joskus halpa ei ole ainoastaan hyvää vaan parasta, mutta vain äärimmäisen harvoissa tapauksissa.

Hieman myöhemmin kuultava Maailmankaikkeuden Soundtrack tuo muassaan mahdollisesti Hieronymus Boschin teoksista innoittuneen kärpästen juhlan, tunnelman muuntuessa synkäksi ja laahustavaksi. Mutta murhetta ei pidetä kuin hetken, ja biisissä kuultavat ”hyi-jyi-jyi” toteamukset tietysti keventävät raadokasta menoa. Kirkas auringonvalo ja syvät varjot vuorottelevat, toisiaan täydentäen ja korostaen.

Bikinï on siis ottanut muoviset synataustat ja vähäeleisen naislaulun, muovannut niistä vastustamattoman kaavan ja antanut sen jälkeen sanojen virrata. Ja minkälaisten sanojen? Kovin moni haluaisi nousta edesmenneen Sundqvistin, Leskisen tai yhä tällä puolella suurta rajaa soittelevan Handen paikalle, mutta harva on yltänyt edes PMMP:n välipysäkille saakka. Mervin ja Jarin muodostamalla duolla on kuitenkin mahdollisuus, joka kiteytyy selvimmin kun Pahvinen maisema intoutuu viskaamaan soolonsa ja siirtyy sitten loppuliukuunsa. Näillä neronleimauksilla voi hyvinkin päästä kalifiksi kalifin paikalle, mutta se vaatii vielä rahdun verran enemmän, ja ne viimeiset prosentithan ovat tunnetusti kaikista kriittisimmät. Keitoksessa muhii jo vastustamatonta aikuisen lapsekkuutta ja roiskeista viattomuutta, jota on oikeastaan mahdoton ohittaa olankohautuksella, joten lähellä ollaan. Ihan kosketusetäisyydellä.

Miltä se maailmankaikkeus sitten kuulostaa? Tämän albumin jälkeen ainakin hiukan paremmalta, lupaavammalta ja lapsekkaammalta. Kiitos siis Bikinï, sillä jokainen päivä jonka saan viettää tämän levyn äärellä, on hyvä (ja hyvältä kuulostava) päivä.