Tiamat: Prey

Century Media

Ruotsinmaalta jyrähtää taas! Tiamat, tuo kaikkien goottirockareiden vapahtaja, on julkaissut seuraajan viime vuonna järkytystä useassakin synkistelijässä aiheuttaneelle Judas Christ albumilleen, jonka poikima Vote For Love EP taisi olla puristisimmille faneille jo hieman liikaa. No jos viime levy oli hieman kevyempi ja – voiko tätä edes sanoa ääneen – iloisempi, on Prey astetta raskaampi ja kahta synkempi. Ja näin on hyvä.

Vaikka levy on viimeisen viikon ajan pyörinyt soittimessani voimasoiton tunnusmerkkejä omaavalla intesiteetillä, en ole onnistunut löytämään uutukaisesta mitään pahaa sanottavaa. Ryhmän nokkamies vokalisti Johan Edlund on loihtinut kasaan 13 tasaisen vahvaa kappaletta, jotka yhdessä muodostavat eheän ja kestävän kokonaisuuden. Yhtyeen keittämä voimakkaasti melodioihin nojaava goottirock on hieman metallinmakuista, sekä sopivasti vielä monilla eri mausteilla ryyditettyä. Vaikka mukana on koskettimia päävastuu rakentelusta ja eetterin täytöstä jää kitaralle. Edlund laulaa omalla helposti tunnistettavalla tyylillään, ja vaikka miehen ääni ei ole mitenkään ’oikeaoppinen’ sopii se Tiamatin musiikkiin täydellisesti. Levyn soundimaailma on yhdistelmä jotain Paradise Lostin ja Depeche Moden tummasävyisyyttä, johon on sekoitettu Sisters Of Mercyn goottirock vääntöä, sekä tietysti kaikkea sitä mitä Tiamat on pitkällä ja monivivahteisella urallaan ehtinyt tähän mennessä saattamaan maailmaan.

Ensimmäisenä soiva, singleksikin valittu Cain lyö vastustamattomalla tarttuvuudellaan luun kurkkuun heti alkajaisiksi. Tähän kipeän kauniiseen kappaleeseen kiteytyy kaikki se mikä on hyvää ja kaunista tummassa ja tunnelvoimassa metallissa. Suoraan edellisestä jatkuva, vain puolitoista minuuttia kestävä instrumentaali Ten Thousand Tentacles tunnelmoi akustisesti konemaisen metallisessa maisemassa, kunnes Wings Of Heaven katkaisee leijunnan. Jälleen saadaan kouluesimerkki siitä kuinka tarttuva, ja samanaikaisesti kestävä sävellys voi olla, kertosäkeen koukkujen upotessa luuhun asti.

Love In Chains ammentaa voimaa rockimmasta suunnasta, tuoden aivan uudenlaisen maun mukaan keitokseen. Vauhti kääntyy hieman leppoisammaksi kun koskettimien hallitsema ja naislaulua esittelevä Divided tuo tuulahduksen keveyttä. Carry Your Cross And I’ll Carry Mine jatkaa samoilla elementeillä mutta kokonaisuutena raskaampana, naisvokaalit ovat nyt vielä aavistuksen hallitsevammat Edlundin laulaessa taustalla hiljaa matalalta, sävelkulku on jälleen kaihoisan tarttuva. Kappaleen lopusta suoraan jatkuva toinen lyhyt instrumentaali Triple Cross johtaa Light In Extensionin laadukkaaseen perusrevittelyyn, joka rockaa aivan kuin itsensä Wayne Hussey olisi kuiskinut salaisuuksiaan Edlundin korvaan sävellysvaiheessa.

Synkän mietteliäs ja jotenkin uhkaavan rauhallinen Prey hymisee hiljaisesti kirouksiaan, ja kun kolmas instrumentaaliraita The Garden Of Heathen on vajaat puolitoista minuuttia kohottanut tunnelmaa on aika siirtyä Clovenhoofin näyttämölle. Tummasävyinen ja ympäristöään metallisempi puoliballadi kerää koko kestonsa ajan lisävoimia, välttäen kuitenkin mestarillisesti pullataikinamaisen paisumisen, myös lopun kitararevittely pysyy kauniisti kehyksissä. Levyn päättävä kaksikko Nihil - The Pentagram muodostaa miltei vartin pituisen yhteismatkan tunnelmallisiin maisemiin, joissa viipyisi vielä pitempäänkin. Vaikka biisit ovat levyn pisimmät kestävät kummankin sävellyksen jänniteet reippaasti maaliin asti.

Tiamat on tehnyt kertakaikkiaan loistavaa työtä uutukaisellaan, eikä tämän genren metallilevy tästä enää voi juurikaan parantua. Ostakaa ja todetkaa levyn vastustamaton voima!