Joss Cope: Unrequited Lullabies

Gare du Nord

Joss Cope on englantilainen muusikko, vokalisti ja biisinkirjoittaja, jonka musiikillinen historia ulottuu 80-luvun puoliväliin asti. Soitettuaan vuosia erilaisissa rock-yhtyeissä, Cope perusti lyhytikäiseksi jääneen Something Pretty Beautiful -yhtyeen, jossa mies oli kaiken moottorina. Juuri tuota lähemmäs soolodebyyttiä Cope ei sitten päässytkään, kunnes vuonna 2017 herra päätyi äänittämään tuoretta musiikkia Suomeen. Vieläpä suomalaisen bändin kera, jota täydentää irlantilainen kosketinsoittaja.

Copen pitkä historia rockin ja popin eri alalajien parissa kuuluu väistämättä soolokiekolla, eikä kuuluisan isoveljen, Julian Copenkaan, varjo täysin kadoksissa ole. Merkittävin elementti albumin rakenteissa on kuitenkin kiistatta Joss Copen rakkaus psykedeelistä poprockia kohtaan. Eikä lienekään suuri yllätys, että levyn kappaleet kukkivat runsaina, kiireettöminä ja värikkäinä. Oikeastaan erillisiä biisejä on vaikea nostaa toinen toistensa edelle, sillä kokonaisuutta on selvästi työstetty iso kuva mielessä, eikä kahdentoista raidan joukosta löydy varsinaista pajatson räjäyttäjää, joka nousisi muiden siivujen edelle.

Toisaalta, kasassa on jo kaikki tarvittava, sillä esimerkiksi reiluun pariin minuuttiin puristettu Familiar Faces on kelpo hetki beatlesmaisen soundin parissa. Nobody Knows This Is Everywhere puolestaan kiteyttää oleellisen levyn kitaravetoisemmasta laidasta, 60-luvun puskiessa saumoista esiin, tai 80-luvun version 60-luvun kerroksellisesta soitosta nyt ainakin.

Cope yhtyeineen selvästi nauttii tekemisistään, mikä kuuluu halki koko kiekon. On täysin kuulijasta kiinni, tuntuuko tuo leijailu jo tarpeettomankin tyytyväiseltä – itse jäin kaipaamaan psykedeelisiin mausteisiin lisää potkua, mutta tämä nyt on vain yhden ihmisen mielipide. Streaming sulkee albumin niin unenomaisissa ja rauhallisissa tunnelmissa, että musiikin tauottua ei muita ääniä ole tarpeen kuunnella vähään aikaan. Unrequited Lullabies jättääkin itsestään lämpimän tunteen, joka saa palaamaan sen pariin, vaikka kiekko tahtookin toistuvasti livahtaa taustaääniksi.