Converge: Dusk in Us

Epitaph

Yhdysvaltalainen metalcore-jyrä Converge on julkaissut albumeita harvakseltaan koko uransa ajan, mutta yhdeksättä pitkäsoittoa saatiin odottaa lopulta kokonaiset viisi vuotta. Tuona puolen vuosikymmenen aikana maailma on mennyt vakaasti eteenpäin, joten onko Converge enää ajankohtainen 10-luvun kiertyessä hitaasti lähemmäs loppuaan?

Todetaan heti alkuun, että Dusk in Us on rakenteiltaan mitä perinteisin Converge-albumi. Yhtye takoo metalcoresta itsensä näköisiä palasia, joiden yleisin keskimitta on kolmen minuutin tietämillä. Vuodesta 1999 muuttumattomana toiminut ydinnelikko osaa asiansa ja tietää miten työt hoidetaan, eikä Dusk in Us tuo muassaan suurempia yllätyksiä. Suuntaan tai toiseen. Ainoat selkeät muutokset ja edistysaskeleet ovatkin tapahtuneet soundien puolella, kun levylle on haettu vuoden 2017 leimaa. Modernisoidun pinnan alla soitto on genren oppien mukaista, ja ratkaisut toistavat tuhansista muista yhteyksistä tuttuja, mikä on tällä erää enemmänkin heikkous kuin vahvuus.

Rytmiryhmä on vahvassa vedossa ja kitaristi Kurt Ballou seisoo paljon vartijana, mutta pääasiallisen valokeilan itselleen nappaa jälleen vokalisti Jacob Bannon, jonka ärjyminen ja rääkyminen antavat Convergelle oman leimansa. Kuudentena raitana soiva Dusk in Us rikkoo kaavaa päälle seitsemän (!) minuutin mitassaan, mutta loppua kohden paukut ovat vähenemään päin ja viimeiset kaksi siivua olisi voinut ainakin tipauttaa kyydistä.

Lopputulemana voi todeta, että näin pitkän odotuksen jälkeen hieman rohkeammin rajoja koetteleva kiekko olisi tehnyt terää. Tai edes kappalemateriaaliltaan tasaisempi albumi, sillä Dusk in Us on lähes kolmen vartin mitassaan tarpeettoman kookas ja hetkittäin jopa löysä kokonaisuus.