Julkaistu: 18.12.2017
Arvostelija: Mika Roth
Sulka Records
Antti Kokkomäki & Tammikuun Lapset -orkesterin uusi pitkäsoitto saa pohtimaan asioita. Bändin musiikkia on kuvattu yleisluonteisesti folk rockiksi, mutta moinen kuvaus on sanalla sanottuna kapea. II-albumilla päällimmäisenä leijuu ilmava ja akustisvoittoinen pop, jonka hattarankevyissä pilvissä kuullaan harvoin sähkökitaraa, tai jykevämpää rytmiryhmän soittoa. Sen sijaan laulustemmoja, vaimeita koskettimia ja harmonioita – niistä löytyy.
Materiaalin säveltänyt ja sanoittanut Antti Kokkomäki, jonka ympärille yhtye on hiljalleen syntynyt, vastaa albumilla laulusta, bassosta ja akustisista kitaroista. Pintaan nostettu laulu kertoo tarinoita elämän varjopuolista, lyriikoiden toimiessa kevyen musiikin oivana vastapainona. Siinä missä akustinen kitara helkkyy ja ohueksi miksattu yhtye soittelee taustalla, parrasvaloissa seisova Kokkomäki laulaa kaupunkeihin tippuvista pommeista, elon portailta putoamisesta ja kaikesta muusta suomalaiseen ikävään luonteenomaisesti kuuluvasta tavarasta.
Albumin avaava biisikaksikko Vielä virtaa veri / Bambi (1942) johtaa satunnaisen kuulijan miellyttävästi harhaan. Näillä menevillä numeroilla yhtye on kiistatta parhaimmillaan, kunnes ankkurit – tai jalkoihin valetut betonisaappaat – kiskovat hidastempoisilla siivuilla albumin pohjaan. Eikä pohjassa siis mitään vikaa ole, Leevi and the Leavingshan teki elon hanttikorteista useita unohtumattomia helmiä, mutta vastaavia osumia ei II-pitkäsoitolle ole siunaantunut.
Turkulaisen laulaja-lauluntekijän ympärille kasvanut bändi soittaa akustisvetoista poppia. Tekstit ovat puolestaan puhdasta Suomi-melankoliaa ja puusta putoamista.
Linkki:
Antti Kokkomäki desibeli.netissä
anttikokkomaki.com
(Päivitetty 18.12.2017)