Kuoleman Galleria: Pimeys saapuu pohjoiseen

Inverse Records

Huh-huh! Siinä kuulkaa nousi ihan kylmä hiki otsalle, kun Kuoleman Gallerian toista pitkäsoittoa pyöritti soittimessa pidemmän kaavan kautta. Pohjoisessa maassamme pimeys on näinä hetkinä huipussaan, mutta viisi vuotta sitten alkunsa saaneen bändin uudella albumilla synkkä pimeys ja kohmeinen kylmyys kasvavat potenssiin. Yhtye ilmoittaa tyylikseen black’n’rollin, joka onkin suhteellisen mainiosti tämän hyisen mätkeen kiteyttävä termi.

14 raidan mittainen kiekko käynnistyy nimibiisillään, mutta vasta avausta seuraavat Hännystelijät helvettiin ja Täsmäisku nostavat ylös Kuoleman Gallerian savuisen kodan merkittävimmät sivut. Etenkin jälkimmäisellä siivulla yhtye astuu jo mustan metallin soille, ja ihan reilusti kummallakin lapikkaalla. Vokalisti-basisti Jankkari rähisee ja kähisee keuhkojensa voimalla, sopivan tukahtuneisuuden istuessa ilmaisuun kuin räntäsateen jouluaattoon. Rauhaisalla kitaralla käynnistyvä Ajan hammas puraisee myös voimalla, seesteisemmän soiton ja räkäisen vokaalirouheen löytäessä sovituksessa toisiaan täydentävän tasapainon.

Kiekon alkupuolelle ladatut ykkösnaulat ovatkin niitä ralleja, joiden pariin tulee palattua kerran toisensa jälkeen. Tämä ei varsinaisesti tee loppukiekosta heppoista, saati sitten turhaa, mutta vaikka biisejä soittaa missä järjestyksessä, niin onhan levy selvästi etupainotteinen. Kiekon sulkeva Mieleen haudattu lähtee sivakoimaan sisaruksiaan sivummalta, mutta parin potkun mittainen siirtymä tapahtuu liian myöhään.

Hieman kokkareita on siis annettava kokonaisuudesta, mutta yksittäisten biisien saralla Kuoleman Galleria on jo parhaimmillaan kuolonvakava tekijä. Kuuntele mikäli uskallat astua pohjoisen pimeyden black’n’rollmaiseen ytimeen.