Liam Gallagher: As You Were

Warner Bros / WEA

Pakko tunnustaa, että odotin tätä albumia pelonsekaisin tuntein. Liam Gallagher ottaa valtavan hypyn tehdessään musiikkia ensi kerran ilman bändikavereitaan. Kun albumin taustalla on pettymys Beady Eye -yhtyeen hajoamisesta, pahemman luokan törttöilyn palkinnoksi saatu avioero ja siihen liittyneet oikeustaistelut sekä ilmeisen karuhko korkin päälle astuminen, ei todella tiennyt mitä odottaa.

Ja sitten, sieltä se tärähtää. Avausraita Wall of Glass iskee kuin sata volttia ja tuntuu paitsi munaskuissa myös kummankin Gallagherin Oasis-jälkeisen ajan parhaalta rokkivedolta. Ensimmäinen testi on läpäisty kirkkaasti: tämähän ei olekaan pelkkää lipunheilutusballadia ja kahden soinnun autotallirokkia, joka selviää kuiville asenteen ja lauluäänen turvin. Niitäkin löytyy ja ihan komeassa muodossa, mutta tällaiset yllätykset tekevät As You Weresta albumin.

Luitte monikon oikein. Raukean kaunis Paper Crown, Liamin mittapuulla jopa moderni Chinatown-maalailu ja myrkkyä kasvoille sylkevä rokkipala Come Back to Me ovat epätyypillisiä osoituksia nuoremman Gallagherin nöyryydestä pyytää muilta apua. Puhtaasti Liamin sävellyksillä ei olisi luotu tällaista kokonaisuutta, vaikka yksin tehdyt You Better Run, Universal Gleam ja deluxe-versiolle hölmösti jätetty I Never Wanna Be Like You ovat komeita esityksiä nekin.

Adelen 25-albumilla Grammy-palkintopöydän putsannut Greg Kurstin, Dan Grech-Marguerat ja Andrew Wyatt ottavat tuottajanpallilla artistin vahvuuksista kaiken irti, pyrkimällä tuoreeseen mutta puhtaaseen soundiin - täydellisenä vastakohtana Beady Eyen viimeisen albumin sumuiselle psykedelialle. Tämän seurauksena Gallagher pääsee oikeuksiinsa ja keskittymään oleelliseen. Harmillisesti tuottajat kuitenkin lyövät albumin samalla jonkinlaisen tummasävyisen ja metallimaisen soundimankelin läpi, mikä tekee levyn yleisilmeestä tarpeettoman yksiulotteisen ja rajallisen.

Debyyttisoolollaan Liam Gallagher joka tapauksessa muistuttaa, että sensaatio-otsikoiden ja muun ulkomusiikillisen kuonan takana hän on yksi kaikkien aikojen rock-äänistä. Vaikka esimerkiksi Morrissey ja Robert Plant ovat tehneet vakuuttavaa jälkeä soolourillaan, he eivät vertaudu Gallagherin lähtökohtiin, sillä molemmat ovat tehneet myös bändeissään musiikkia alusta asti. Ainoat mieleen tulevat laadukkaalle soolouralle lähteneet keulahahmo-laulajat, jotka eivät olisi säveltäneet tai sanoittaneet emobändissä alkuaikoina tai lainkaan ovat Ultramariinin Matti Johannes Koivu ja Depeche Moden Dave Gahan. Koivu tosin soitti bändikeikoilla ainakin kitaraa, toisin kuin Gallagher milloinkaan. (Kävin tätä pohdintaa varten läpi muun muassa netistä löytämäni 100 maailman kaikkien aikojen parasta bändiä -listan ja niistä erkaantuneiden laulajien soolourat. Kuuntelen mielelläni, jos joku löytää vertailukohdan Gallagherin tilanteeseen).

Liam Gallagherin soolouran suunnasta ja tasosta on liian aikaista tehdä johtopäätöksiä, mutta ensimmäinen askel on aimo harppaus. Toivoa sopisi, että tulevat sävellysapurit ja yhteistyökumppanit olisivat vaihtuvia sekä tyyliltään erilaisia ja uskaltaisivat sanoa Gallagherille vastaan. Kenties näin vältyttäisiin When I’m In Needin kaltaisten myötähäpeä-ärsytysten pääsemistä levyille. As you were.