Mavis Staples: If All I Was Was Black

Anti

Mavis Staples on nainen kunnioitettavan pitkällä ja monivaiheisella musiikillisella historialla. Staples julkaisi ensimmäisen levynsä jo 60-luvun loppumetreillä, teki pari vuosikymmentä myöhemmin vahvaa yhteistyötä Princen kanssa ja on uudella vuosituhannella tullut takaisin musiikin kentille rytinällä. Merkittävin askel eteenpäin on ollut yhteistyö Wilcon vokalisti/kitaristi Jeff Tweedyn kanssa, If All I Was Was Black onkin jo kolmas Tweedyn tuottama Staples-albumi tällä vuosikymmenellä.

Tällä kertaa Tweedy on tosin tehnyt muutakin kuin vain tuottanut ja hiukan soittanut, sillä jokainen raita on lähtöisin joko osin tai (useimmiten) kokonaan herran kynästä. Näin Staples siis laulaa valkoisen miehen kirjoittamia säkeitä, joissa puhutaan usein asioista, joiden ei uskoisi liikuttavan ja vaivaavan niin paljon häntä. Onneksi Staples on tulkitsijana ollut aina omaa luokkaansa, eikä näidenkään lyriikoiden uskominen vaadi kuin musiikin mukaan heittäytymistä.

16. sooloalbumillaan Staples on tipauttanut ilmaisustaan yllättäen pois melkoisen määrän gospelin julistavuutta ja soulin herkkää voimaa. Painopiste onkin siirtynyt kuin huomaamatta funkimman ja samalla astetta rokimman virran puolelle, Staplesin enemminkin lausuessa kuin laulaessa syvällä äänellään. Ja millä äänellä? Vuodet ovat leikanneet rouvan ulosannista ylärekisteriä pois, mutta vastaavasti matalat äänet ovat voimistuneet ja armon vuonna 2017 Staples saa puntit tutisemaan jo silkalla puheellaan.

If All I Was Was Black on ihan kiva levy, ja siinähän se ongelma onkin. On yksi asia puhua poliisiväkivallasta ja jokapäiväisestä sorrosta, mutta muutama iskevä biisi ja tarttuva kertosäe tekisivät viestin välittämisestä huomattavasti helpompaa.