Vandenbergs MoonKings: MK II

Mascot

Adrian van den Berg on kuukuninkaidensa kera täällä taas. Ryhmän vajaan neljän vuoden takainen esikoisalbumi ei varsinaisesti keksinyt hard rockin pyörää uudelleen, eikä oikein saanut renkaitaan muutenkaan pyörimään. Toisella kierroksella panokset eivät ole juuri muuttuneet, samojen palikoiden pyöriessä sekoittimessa raidalta toiselle, mutta mihin se lopulta riittää?

Niin. Adrian van den Berg, tai Adrian Vandenberg, kuten hänen rockmaailmassa tunnetaan, on kiistatta armoitettu kitaristi. Miehen sormet ovat yhä mainiossa vedossa, ja herra ymmärtää myös vanhan, blues-pohjaisen hardrockin päälle. MK II onkin parhaimmillaan juuri soundiensa saralla, sillä kiekko hengittää kuin ne Purplen, Zeppelinin ja Whitesnaken parhaat tuotokset 70-luvulla. Biisien ilmavuus ja soiton riemastuttava iloisuus vetävät kieltämättä kuulijaa mukanaan, mutta kappalemateriaalin paikoin vakavaakin heppoisuutta edes parhain soitanto ei pysty peittämään.

MK II selättää vaivatta bändin esikoisalbumin, mutta genrensä merkkipaaluista se jää valovuosien päähän. Kaikki tämä on jo kuultu moneen kertaan, eikä Adrian kumppaneineen osaa – tai luultavimmin edes halua – tuoda kuvaan mitään uutta. Toisaalta, jos em. orkesterit ja niiden 70-luvun tuotanto ovat rakkaita, niin MK II saattaa olla juuri oikea hankinta.