Protomartyr: Relatives in Descent

Domino

Detroitin postpunk-ylpeys, Protomartyr, on julkaissut jo neljännen pitkäsoittonsa viiden vuoden sisällä. Siinä missä vuoden 2012 esikoisalbumi No Passion All Techinque oli vielä perinteistä ja suoraa postpunk-hyökkäystä, ovat äänet tuon jälkeen järjestyneet yhä moninaisimpiin pinoihin. Etenkin kahden vuoden takainen The Agent Intelligent oli rohkea askel uusille tantereille, joilla indie-, pub- ja noiserock toimivat tienviittoina. Niinpä ei ole mikään suuri yllätys, että Relatives in Descent puskee bändin soundin laitoja entistä kauemmas alkupisteestä, vaikka perusta on edelleen selvästi postpunkin puolella.

Albumin avaukseksi sijoitettu A Private Understanding on sopivan pehmeä lasku vuoden 2017 Protomartyrin todellisuuteen. Yli viiden minuutin mitassaan kiekon pisimmäksi vedoksi kasvava postpunkkailu on periaatteessa tuttua ja turvallista, mutta myös jotain muuta. Kappale tuo puolivälissä mukaan noisen raivon, jota runomaisiksi kasvavat rivit kehystävät mitä viehättävimmin, ja juuri sanojen voimassa yhtye tuntuu edistyneen selvimmin.

Vokalisti Joe Casey ei saarnaa tai opeta, vaikka tekstit antaisivat tähän mahdollisuuden. Enemmänkin hän kuvailee tavallisten ihmisten taistelua lakipisteensä ohittaneessa Amerikassa, jossa unelmat ovat vaihtuneet realismin kovaan arkeen. Mutta – ja tämä on iso asia – murhe ei voita toivoa. Windsor Hum saattaa houkutella hetkeksi pohtimaan, kuinka paljon parempaa elo Kanadan puolella voisi olla, mutta silti ryhmä uskoo edelleen Amerikkaan. Oikeaan ja aitoon Amerikkaan, joka on näinä vastakkainasettelun ja valeuutisten aikana etsimässä jälleen omaa identiteettiään.