Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 59 vierasta ja 1 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Katla: Mikään ei valmistu koskaan
Arvioija: Ilkka Valpasvuo
Arvio:

Vapaat levyt

Viisimiehisen Joensuulaisbändin Katlan debyyttialbumin biisit eivät kerro ihan tuoreinta totuutta yhtyeen soundista, sillä levyn biisimateriaali on äänitetty jo kesän ja syksyn aikana 2001. Levy päätettiin kuitenkin julkaista vielä kuluvan vuoden lokakuussa, Katlan tuoreempaa meininkiä kuulee muun muassa 2003 nauhoitetulla Karjalan värit -kokoelmalla. Mikään ei valmistu koskaan esittelee kuitenkin nelivuotiaan, hevahtavilla raskailla riffeillä suomenkielistä rockia soittavan yhtyeen parin vuoden takaista kehityskaarta. Laulaja Tomin vakavalla otteella ja suoraviivaisesti tiputtelemat lyriikat hämmentävät tutun suomalaista melankolia –puuroa murheineen, kyynelineen ja ihmissuhdepohdintoineen. Soundissa laulu on se, joka hetkittäin eniten särähtää, enemmänkin tunnetta ja paatosta voisi laulussa kuulla. Laulu myös tahtoo välillä jäädä soiton taakse, ja vääntyy hetkittäin melko ”demolaulumaisesti”. Lisää treeniä? Katlan lyyrinen anti ei mitenkään erikoisesti personoidu, vastaavaa mollivoittoista ja vakavamielistä suomirockia on tehty paljon, toki paremminkin, mutta myös paljon huonommalla lopputuloksella. Suhteellisen raskaalla kädellä annostellut Maken ja Roosterin kitarat riffittelevät ja venyttelevät tarttuvasti, Jarnon rumpujen ja Zaiden basson muodostama rytmiryhmä vie harmahtavasävyistä vaellusta eteenpäin tiukasti. Kotimaisen raskaan rockin uusi nousu tuo varmasti yleisöä myös Katlalle. Kuinka paljon yleisöä, se onkin sitten asia erikseen?

Veljeni Leijonamielen lohikäärmeen mukaan nimetty Katla juoksee samoilla rockaavilla kaavoilla oikeastaan läpi koko levyn, alkaen hyvän ihmisen merkityksiä pohtivasta Pieni tyttö -avausraidasta aina akustisvoittoiseen päätösraitaan Pimeyden voima, joka nousee sahariffillä vauhtiin, venyttäen asiaansa lopulta yli yhdeksään minuuttiin. Muuten biiseistä ehkä rauhallisesti akustisella, synalla ja marssifilleillä fiilistelevä Älä pelkää, kiihkeästi eteenpäin rykivä Miksi kävi niin?, mahtipontinen nimibiisi Mikään ei valmistu koskaan sekä miltei positiivinen Nyt kaikki on siellä nousevat kokonaisuudesta. Suoraviivaisempaa tehosuomirokkia lähentelevä Kesät ja yöt nostaa mieleen melkein Oikosulun manserockeineen. Kokonaisuutena Katlan debyytti on ihan toimiva slipare raskassävyistä rockittelua Karjalan kunnailta, jään mielenkiinnolla odottamaan yhtyeen tulevia suunnanvalintoja.

Linkki: Katla
Päivämäärä: 05.11.2003
Lukukertoja: 1821


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Katla

Joensuulaisviisikon musiikillinen keitos koostuu liimatukkapopista, suomirockista ja raskaasta hevijyystöstä. Painotus näiden tyylilajien kesken kulkee vielä siten, että linja on muuttunut jatkuvasti aina vain raskaammaksi.

Kotisivut: www.katlamusic.com

(Päivitetty 21.03.2006)
Levyarviot:
Raatoharmonia

21.03.2006
Arvostelijana Mika Roth
Vitium Cordis Congenitum

15.07.2004
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Karjalan värit

06.11.2003
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Mikään ei valmistu koskaan

05.11.2003
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo

Livearviot:
Ilosaarirockin korkkasi ulkoilmaklubi Sulo

15.07.2005
Laulurinne/Joensuu
Kohti Rokkia: Zen Cafe, Katla, Myllärit

18.03.2005
Huvitörmä/Joensuu