Destroyer: ken

Dead Oceans

Jo p��lle kahden vuosikymmenen mittaisen uran indie rockin parissa tehnyt Destroyer on alusta saakka ollut Dan Bejarin ikioma projekti. Ensimm�isell� kahdella albumilla ei edes kuultu ket��n muuta, kunnes basisti ja musiikillinen monitaituri John Collins l�ytyi luottomieheksi sek� taustab�ndin selk�rangaksi. Tuon j�lkeen Destroyer on ollut erikokoinen ja muotoinen yhtye, jossa noin puolisen tusinaa soittajaa on pyrkinyt luomaan Bejarin visiot tunnistettaviksi ��niksi.

Kahdestoista pitk�soitto ken, joka siis kuuluu kirjoittaa pienell� alkukirjaimella, on kokonaisuutena vaikeammin ymm�rrett�v� kuin Destroyerin viime vuosien muut albumit. Bejarin ��ni on yh� oma persoonallinen itsens�, ja miehen tavasta lausua sanoja joko pit�� tai ei. Liev�sti arrogantilta tuoksahtavat maneerit eiv�t ainakaan j�t� kylm�ksi, ja omaan korvaani herran tiet ja tavat kuulostavat juuri sopivan erilaisilta. T�h�n kun yhdistet��n viel� liev�, pohjoismaalaiselta kuulostava aksentti, ja siin�h�n sit� onkin sulateltavaa.

Soundiensa puolesta ken on laajempi, avarampi, jopa kolkoksi tulkittava halli, jonka kaikuja luovat sein�t sijaitsevat kaukana toisistaan. Rummut, basso ja rytmej� napsuttavat syntetisaattorit pit�v�t silti hajanaista pakettia kasassa, jos nyt niit� ongelmiakin matkan varrelle osuu. V�h�eleisesti soitetut kitarat harhailevat kaiun ja efektoitujen ��nien seassa, satunnaiset puhaltimet ja koskettimet n�yttelev�t my�s pieni� rooleja, mutta johto-osa kuuluu kautta levyn Bejarin ��nelle. Onko t�m� nyt abstraktia indie rockia, joka vain odottaa n�yttelij�it� t�ytt�m��n lavaa ja v�litt�m��n tarinoita? Kenties, l�hell� ainakin voitaisiin olla, jos niin vain haluttaisiin tehd�.

ken on kaunis, seesteinen, hetkitt�in jopa hartaaksi kasvava levy, jonka ��ress� viihtyy parhaimmillaan mainiosti. Vaikka, ja korostan t�t� asiaa, osa kappaleista on j�tetty l�hes demomaisiksi luennoiksi.