Lina Tullgren: Won

Captured Tracks

23-vuotias Lina Tullgren oli allekirjoittaneelle nimenä täysi tuntemattomuus ennen tätä sooloalbumiaan, mutta eipä häneltä ymmärtääkseni ole ilmestynytkään ennen tätä kuin yksi viiden biisin EP. Eikä yksikään tuon pikkukiekon kappaleista ole muuten mukana esikoispitkäsoitolla.

Kaikin tavoin puhtaalta pöydältä ollaan siis lähdetty liikkeelle, mutta Won ei ollutkaan ihan niin simppeli ja nopeasti sulatettava tapaus, kuin mitä ensikuuntelu antoi ymmärtää. Tullgren on kotoisin Yhdysvaltain Länsirannikolta, Mainesta, mutta omaan korvaani karuilla äänikentillä harhailevat kappaleet ovat vain amerikkalaisia.

On olemassa päivälevyjä ja yölevyjä, sekä tietysti iltalevyjä ja aamulevyjä. Won on mitä selvimmin mystiseen, pahaenteiseen, ja niin lupauksia kuin painajaisia tihkuvaan yöhön kuuluva levy. Sen äänimaailma on levottomuutta herättävä, kitaran, vähien perkussioiden ja tunteikkaan, mutta samalla sopivan kolean, laulun kolmikanta. Musiikki on liian rämisevää ollakseen dream poppia, liian unista mennäkseen ns. tavallisesta lo-fi indie rockista. Face Off murjottaa kuin liikaa/sopivasti rauhoittavia saanut Sonic Youth, Fitchburg State olisi puolestaan saattanut valloittaa radioaallot, mikäli kappale olisi saanut elää simppelinä poppiksena. Fate on myös kaunis hetki, jossa demomainen ympäristö toimii poikkeuksellisen hyvin.

Tullgren on halunnut luoda esikoisestaan oletettavasti rosoisen ja kuoppaisen kokemuksen, kuten jokaisen Patti Smithin henkisen lapsen kuuluukin toimia. Won kolisee, humisee ja hämmentää aluksi kuin Eyeless in Gaza, mutta jättää kuulijansa kenties sittenkin liian kauas itsestään. Tarttumapintaa, rohkeutta rikkoa omat kaavat – niitä tässä nyt tarvittaisiin, jotta lupaava alku voisi kasvaa suureksi tarinaksi.