Kantamus: Tarinoita suosta

Omakustanne

Voin puhtaalla omallatunnolla todeta, että Kantamus-yhtyeen uuden kiekon saapuessa käsiini olin oikeasti ilahtunut. Bändin II EP iski reilu kaksi vuotta sitten melkoisella newton joukolla nuppiin, aiheuttaen levyn juuttumisen miltei pysyvästi soittimeen. Terävämmästä mäiskeestä oli toki vihjailtu jo aiemmassa haastattelussa, mutta silti trio pääsi iskemään hiukan puskista.

Tarinoita suosta jatkaa johdonmukaisella jyrää & junttaa -linjalla, ryhmän persoonallisen soundin marinoituessa entistä väkevämmäksi ja kipristelevämmäksi. Uuden kiekon biisimateriaali on jaettavissa karkeasti noin kahteen ryhmään: puolet raidoista on nopeampaa hc-kaahausta, kun taas toinen puoli möyrii raskaammissa, syvemmissä ja stonerimaisemissa vesissä.

Jälkimmäisen joukon sabbathamaisen synkistä riveistä erottuvat edukseen etenkin vaihtelullaan virkistävä Ihminen, sekä kiekon lyijyiseksi ytimeksi tiivistyvä Mikä eläin olen?. Kyseisen joukon terävää päätä edustaa myös sisarustaan huomattavasti raahaavampi Puku. Näissä kahdeksassa minuutissa Kantamus-trio oikeastaan kiteyttää kaiken olennaisen punk/sludge/hc/metal/stoner -keitoksestaan, etenkin kun jälkiruoaksi nautitaan vielä En voinut -pikatulitus.

Kantamus on edennyt omaa polkuaan pisteeseen, jossa bändin soundi on ensisijaisesti sitä itseään. 10 raidan mittainen albumi on tyylikirjoltaan rikas mutta tasapainoinen, eri puolien täydentäessä toisiaan. Niin, tässähän voidaan tosiaan puhua ihan oikeasta kokonaisuudesta näinä soittolistojen aikoina, mikä on hieno ja kunnioitettava saavutus.