Heikki Hallanoro: Huurrehelmet

Nispero

Musiikkia syntyy mitä erilaisemmissa tilanteissa, paikoissa ja olosuhteissa. Heikki Hallanoro ei ennen tätä levyä ollut allekirjoittaneelle tuttu millään tavoin. Näin siitäkin huolimatta, että mies on käsilläkävelyn epävirallinen suomenmestari, kirjailija, tähtitieteilijä, ja musiikkiakin on syntynyt jo aiemmin niin oman kuin Latistajat -nimen alla.

Jos folkin ja popin reuna-alueille sijoittuvan Huurrehelmet-albumin kuvaus pitäisi puristaa yhteen sanaan, tuo sana olisi ’kaunis’. Seitsemän raitaa luotaavat miehen sielua tavoin, jotka todella pysäyttävät pohtimaan, kun sanoja, sekä niiden kautta aukeavia mahdollisuuksia ja sivutarinoita, jää kuuntelemaan ajatuksella. Hallanoro onkin ensisijaisesti tekstittäjä, jonka voima piilee suoraan sydämestä kumpuavissa riveissä ja pelkistetyssä tarinoissa. Tai ainakin hän pystyy hyvänä tarinankertojana luomaan moisen vaikutelman.

”luoksesi palaan ulos naurettuna omasta elämästä / itsekkäät unelmat amputoituna mielestä”

Sinkkuraidaksi valjastettu K on levyn lyhin siivu, eikä pikalaukka tee varsinaisesti oikeutta muille numeroille, vaikka räväkkä veto onkin. Mukana menossa on myös jouhikko, tuo ns. bändisoittimista hieman harvinaisempi. Paremmin matkan luonnetta kuvailee vaikkapa Elämämme laulu, jossa tulinen tango, vereslihainen folk ja enniomorriconemainen laulusuoritusluovat ainutlaatuisen pienoisversumin. Hallanoron tapa lausua/laulaa on persoonallinen ja haastava, mutta mikäli tuosta portaasta selviää, on loppu oikeastaan helppoa nautiskelua.

Huurrehelmet-taustayhtye, sekä monia soittimia itse hoitava Hallanoro, antavat teksteille ja laululle tilaa. Tuota tilaa saattaa lopulta olla jopa liikaa, sillä esimerkiksi Tulikettu kolisee jo omaan makuuni tarpeettoman avarana, mutta nämähän nyt ovat vain makuasioita. Ehdottomasti suositeltava levy, mikäli tinkimätön folk ja tuntemattomat musiikilliset maailmat näyttävät silmissäsi ennemminkin kiehtovilta ja eksoottisilta viidakoilta kuin ahdistavilta korpimailta.