Alex Cameron: Forced Witness

Secretly Canadian

”Ei aika mennyt koskaan palaa” - jaa ei vai? Australialainen Alex Cameron on näemmä päättänyt, että 80-luvun alku oli musiikillinen kultamaa, josta löytyy kaikki tarvittava. Cameronin toinen sooloalbumi Forced Witness onkin soundeiltaan autenttinen, aiheiltaan hieman outo ja yleisesti ottaen uhkarohkea loikka kasarin kuumaan huumaan, joka hämmentää, härnää ja osuu ihailtavan korkealla prosentilla maalialueensa keskustaan.

Mikä on aitoa ja mikä kopiota? Siinä kysymys, joka vaivasi minua alati, kun kuuntelin Forced Witnessin pehmeän soljuvaa poprockia, heleää saksofonia, maskuliinista (vaikkakin kasarityyliin ohueksi miksattua) kitaraa sekä napakoita laulumelodioita. Cameron osaa rokata kuin kaupallisin John Mellencamp tai kevennetty Bruce Springsteen, vaikka kertosäkeet eivät pystykään yltämään näiden oletettavien esikuvien mittoihin. Cameronin tarinoissa vilisevät miehet ovat usein elämältä rystypalautuksia saaneita urhoja, jotka kuitenkin nousevat Rockyn tavoin yhä uudelleen ylös elämän fullcontact-kehässä ja antavat palaa kuin Cheap Trick tai Duran Duran. Muoto on oikea, kaavat ja pakolliset kuviot täyttyvät, ja se mitä kuullaan, on juuri sitä mitä odotetaan.

Mutta onko Cameron kaiken tämän takana aivan tosissaan? Ja mitä sitten, jos hän ei ole? Onko Forced Witness taitavan huijarin luoma pastissi, vai aidoista kivuista ja tarpeista kasvanut teos? Ja onko vastauksilla lopulta kovinkaan paljon väliä? Hämmentävä levy ja ehkä juuri siksi siitä saattaa kasvaa ajan myötä suurempikin albumi.