Triggerfinger: Colossus

ADA/Mascot Records

Belgian Antwerpen ei ole kovinkaan kirkas piste kansainvälisen rocktaivaan loisteessa, mutta 13 vuotta sitten debyyttialbuminsa julkaissut Triggerfinger pyrkii edelleen muuttamaan tilannetta. Neljän pitkäsoiton jälkeen ryhmä huomasi kuitenkin juoksevansa tavallaan paikoillaan, pitäytyessään tuttujen ratkaisujen, soundien ja reittien varrella. Oli aika kokeilla jotain uutta. Oli aika ravistella koko ryhmän musiikillisen rockperuskallion juuria. Tuosta ryskeestä syntyi Colossus, joka onkin jotain erilaista ja uutta – sopivissa määrin nyt ainakin.

Alku on todella vahva. Nimibiisi Colossus jyrää päälle kuin jokin belgialaiseen madonreikään imeytynyt Mastodonin sävellys, josta vokalisti/kitaristi Robin Block on löytänyt oman linjansa. Kolmosraita Candy Killer sekä hieman myöhemmin leukaperiin jysähtävä That’ll Be the Day saavat puolestaan pohtimaan mitä parempien päiviensä dEUS ja IAMX voisivatkaan saada yhdessä aikaiseksi, mikäli olosuhteet olisivat ihanteelliset. Jälkimmäisen siivun lopputulema saa jopa kaipailemaan kymmenen vuoden takaisen Musen perään, ilman valjuja nostalgian kyyneleitä tosin. Läheskään jokainen hetki ei ole tietenkään yhtä timanttista kokemusta, mutta antaessaan noppien tippua vapaasti antwerpenilaiset luovat kuin vahingossa Bring Me Back a Live Wild Onen kaltaisia glamin, blues-rockin ja Berliini-kauden Bowien töihin verrattavia riemuisuuksia.

Colossus on epätasaisen, töksähtelevä ja paukkuva. Se on silti/siksi nerokas, röyhkeä, arvaamaton ja rohkea matka musiikin mikä-mikä-maahan. Muotoaan alati muuttava albumi on myös osoitus siitä, että toisinaan täytyy vain pistää pakka sekaisin – tulkoon mitä tulee.