Nicumo: Storms Arise

Inverse Records

Vuonna 2009 perustettu Nicumo piti elonsa alkumetreillä melkoista kiirettä. Yhtye julkaisikin kaksi EP:tä ja yhden albumin vuosina 2010-2013, tummasävyisen rockmetallin kerätessä lähinnä kiitosta. Tuon jälkeen kestänyt neljän vuoden julkaisutauko on pitkä aika, mutta bändin ”paluu” onnistui komeasti – Storms Arise kun nousi julkaisuviikollaan Suomen virallisen albumilistan sijalle 12.

Toisella albumillaan Nicumo on siirtynyt Sentenced-melankoliametallin keskivirtaan, mitä voi pitää jo ihan kaupallisistakin syistä fiksuna liikkeenä. Musiikissa vaihtelevat heleän kauniit, miltei Anatheman kaltaiset hartaat hetket, joiden välissä ryhmä runttaa raskasta rockmetalliaan kuin kevennetty Opeth, tai romantisoitu ja aavistuksen verran suoraviivaistettu Swallow the Sun. Joidenkin raitojen yhteydessä voisi jopa vilauttaa näinä päivinä ei-niin-uskottavaa goottimetalli-korttia, mutta ehkä pidämme sen sittenkin vaan siellä taskun pohjalla.

Nicumon soundi ja soittotapa eivät juuri eroa lukemattomista muista alan kilpakumppaneista, eivätkä sävellyksetkään varsinaisesti säväytä neroudellaan, jos nyt ne tunnelmalliset kuopatkin jäävät kokematta. Sen sijaan vokalisti Hannu Karppisen monipuolinen, syvä ja vivahteikas laulu on juuri sellainen valtti, joka saattaa nostaa ryhmän vastaisuudessa keskikastista kärkikahinoihin. Karppinen pusertaa kyyneleitä silmäkulmiin etenkin Death, Let Go ja Poltergeist -raidoilla, makeahkon soundikakun tasapainoillessa rajoilla, mutta pysyessä silti lopulta turvallisesti linjojen sisäpuolella. Rankemmassa laidassa Unholy War rymistelee death metallisesti ja pitkähkön nimen kasteessa saanut If This is Your God, I Don’t Need One raastaa rinnasta sydäntä, kuin em. metallilegendat konsanaan.

Storms Arise ei ole heikko levy, mutta se jää mielestäni hieman lyhyeksi liian monella saralla. Nicumolla on kaikki tarvittava jo ulottuvillaan, kunhan lievä varman päälle peluu vain unohdettaisiin ja genren rajoja uskallettaisiin koetella useammallakin raidalla.