Alice Aloof: Lauluja mullan alta

Omakustanne

Alice Aloofin muutaman vuoden takainen debyyttialbumi on niitä levyjä, jotka ovat kasvattaneet merkitystään vuosien varrella allekirjoittaneen hyllyssä. Muutoksen tuulet kuitenkin puhaltavat myös Alice Aloofin leirissä, sillä englanninkielisen folkin ja rootsin mannuilta on siirrytty sittemmin hieman toisiin maisemiin. Tuoreella albumilla esiintymiskieli on vaihtunut pääosin suomeksi, ja samalla alkujaan triona toiminut yhtye on kasvanut kahdella jäsenellä. Uskallan kuitenkin väittää, että sydämeltään ryhmä on edelleen samoilla poluilla kuin taipaleensa alussa.

Lauluja mullan alta ei ole niin synkkä ja nickcavemainen kuin mitä otsake antaa ymmärtää, sillä pääosin kappaleet ovat ilmavia, avaria ja valoisuutta huokuvia, jopa silloin kun aiheet ovat tummemmasta laidasta. Liisa Oikarin laulu ja Lotta-Maria Pitkäsen viulu asettuvat toistuvasti rikkaan soundikakun yläkerroksiin, eikä kappaleita missään vaiheessa soiteta umpeen. Tilavuutta vaalivat sovitukset tekevätkin näin oikeutta sävellyksille. Esimerkiksi aavistuksen verran rootsin puoleen kumartava Hiljainen kansanlaulu, ja alkuvoimaisen bluesin perintötekijöitä folkille antanut Matkantekijä ovat juuri näissä muodoissaan mitä vastustamattomia. Eikä nimellään jo oleellisen välittävä Rebel Blues ainakaan heikennä kokonaisuutta, vaikka raita onkin esitetty Unionin kielellä.

Alice Aloof on laajentuessaan keksinyt itsensä ja ideansa sopivasti uudelleen, mikä on saanut ryhmän musiikin puhkeamaan hieman erilaiseen kukkaan. Aiemmin kaipasin lisää säpinää soittoon, nyt en voi muuta kuin olla tyytyväinen paletin rikkauteen, raikkauteen ja voimaan. Kokonaisuutena albumi ei välttämättä ole ylittämätön, mutta sen matkasta löytyvät luultavimmin yhtyeen parhaimmat kappaleet tähän mennessä.