Childhood: Universal High

Marathon Artists

Musiikin parissakin tuntuu aina hetkittäin siltä, että mennyt on tulevaa ja tuleva mennyttä. Erityisen vahvana kyseinen tuntemus esiintyy silloin kun laitan lontoolaisen Childhoodin toisen albumin soimaan. Kiekko kun tuntuu sukeltavan suoraan menneeseen aikaan, luoden aitoakin vakuuttavamman vision 60-luvun psykedeelisen popin ja seuraavan vuosikymmenen sielukkaan ja sopivan popikkaan soulin yhteenliittymästä. Vielä kummallisemman tilanteesta tekee se fakta, että Childhood on tehnyt tempun jo toistamiseen. Ryhmä näet seikkaili kolmen vuoden takaisella debyytillään ysärirockin ja psykedeeliseksikin kutsutun rockin, kuten vaikkapa The Stone Rosesin, jalanjäljissä.

Tällainen toistuva identiteetinlainaus saa tietysti pohtimaan että, kuulemmeko nyt aitoa Childhoodia? Entä onko moista asiaa edes olemassa, vai onko ryhmä vain jukeboksi joka loikkaa seuraavalla albumillaan taas tyystin uuteen muottiin? Niin tai näin, Cameo on sydäntäpusertavan upea soul-raita, enkä toivottavasti koskaan kasva niin kyyniseksi, ettenkö liikuttuisi Understandingin kaltaisista herkkupaloista. Valukoot seinät sitten kuinka paljon kevytfunksoulpop-siirappia konsanaan. Erityismaininnan ansaitsee myös albumin sulkeva Monitor, jonka linjakas synapop saattaa hyvinkin olla se bändin seuraavan loikan kohde. Biisi on täyttä kasarihattaraa, mutta Childhoodin käsissä jopa kaikista kornein poppailu kuulostaa jotenkin taiteelliselta.

Olenko löytänyt Childhoodin sydämen, ja onko sen löytämisellä edes väliä? Vaikea sanoa, mutta asiaa pohtiessa kannattaa kuunnella Universal High -kiekon parhaita soul-helmiä.