Tutu: Sielun isku

Omakustanne

Reilu vuosi sitten Tutu k�vi allekirjoittaneelle ensi kertaa tutuksi, kun nelj�n biisin mittainen Hyv� t�llaisena EP p��tyi py�rim��n soittimeeni. Nyt pop-annos on tuplaantunut kahdeksaksi raidaksi, eik� mukana ole ainuttakaan biisi� em. pikkukiekolta, vaikka EP:n vahvimmat lenkit olisivat mainiosti vahvistaneet pitk�soittoa.

Sielun isku jatkaa sit� musiikin ihmemaan eri laaksojen ja kukkuloiden ennakkoluulotonta tutkistelua, jota EP jo ansiokkaasti teki. Pohjakudoksena halki albumin toimii pop, mutta Tutu ei ep�r�i napata aina kulloiseenkin tilanteeseen sopivia palasia sielt�, t��lt� ja v�h�n tuoltakin. Albumin ehdoton helmi on alkup��ss� kuultava Viikonp�iv�laulu, ilmavan popin imiess� ilmaa siipiens� alle hele�st� folkista, americanasta ja yht� vaikeasti m��ritelt�v�st� indiepopista. Ensimm�isen puoliskon toinen valtti on muotoaan iloisesti muuttava Ratatie, joka puhkeaa ilmavasta fiilistelyst� tervaakin tarttuvammaksi popiksi, tehden t�m�n kaiken viel� niin vallattoman helposti.

Usein esikoisalbumit uuvahtavat j�lkimm�isell� puoliskollaan, kun yhtyeen temppupussin pohja h��m�tt��, eik� mit��n uutta osata tuoda esiin. T�m� ei todellakaan ole Tutun probleema, sill� puolenv�lin j�lkeen ne bileet vasta alkavatkin. Puhdasverinen bossanova Olohuone keinuu kuin Kalastajatorpan v�ki vapunp�iv�n my�h�isen� iltana, ja Taivas katoaa tuo bluesin keskelle pohjoista todellisuutta tavalla jonka autenttisuus saa unohtamaan sen, ettei Chicago kuulu ainakaan t�t� nyky� Suomeen. 70-luvun kansallistietoisen progepopin aallot ly�v�t puolestaan hiljalleen rantaan, kun Lauttasaaren valssi soi kuten pit��kin.

V�rik�st� ja rikasta, vaan ei liian. Napsakasti etenevi� biisej� sek� tunnelmallisempia suvantoja. Tutun esikoisalbumi on taiten rakennettu pop-palapeli, jonka eri muotoja, puolia ja painotuksia oppii arvostamaan sit� enemm�n mit� kauemmin albumia py�ritt��. Ei t�m� nyt aivan t�ydellinen pop-ty� ole, mutta mahdottoman l�hell� liikutaan jo nyt.