Illmari: Komeetta - Nomadi

Playground Music Finland

Epäilykset heräävät luonnollisesti, kun artisti haluaa erikseen korostaa, että hänen pitkään työstämänsä julkaisu ei ole kieli poskessa pyöräytetty tekele. Illmari on synnyttänyt Komeetta – Nomadi -kiekkoaan kuuleman mukaan ajalla ja vaivalla, kuvataanpa albumia jopa eräänlaiseksi teemalevyksi ja mielen matkaksi.

Suomalaisen hip-hopin syvään päähän sukelletaan siis rohkeasti ja suorastaan uhmakkaasti. Aatost aattoon hakee tukea itsensä Yrjö Kallisen sanoista, ja olihan tuo legendaarinen poliitikko ja rauhanaatteen puolestapuhuja tosiaan hyvin kiinnostunut myös elämän syvemmistä sfääreistä. Illmarin ulkoinen habitus antaa ymmärtää, että syvempää pohdintaa on harrastettu myös kiekkoa työstettäessä, mutta kaava jolla kappaleet on luotu – se hämmentää. Taustat ovat eteerisen seesteisiä ja äärimmäisen miellyttäviä, aina ambientin tontille ulottuvia maalailuja, joiden sokerisuus ylittää pahimmillaan/parhaimmillaan äitelän rajat. Tuon päälle kun ladotaan Illmarin pohtivat, monitasoiset, oivaltavat ja kantaaottavat riimit, niin siinähän sitä sitten riittääkin pureskeltavaa.

Etenkin Paranemas hiljalleen saa sanoillaan katsomaan maailmaa hieman uusista kulmista: mitä on mielisairaus, ja kuka voi/saa piirtää moiset rajat ensinnäkin maailmamme kentille? Tässä ollaan niin kaukana pateettisten gangstaajien mimmejä & nautintoaineita -uhoamisesta kuin mahdollista, enkä voisi olla asiasta enempää innostunut. Kuka tahansa kun pystyy räpättämään alakoululaisen tavoin, mutta todellinen filosofointi ja omien, syvempien puolien luotaus – siinä onkin ihan toisenlainen haaste. Illmari ei harrasta Naamioleikkejä vaan vakuuttaa omalla rehtiydellään, soulin solistessa kauniisti taustalla.

B-puolella paras voima on jo käytetty, sapluunoiden ja ratkaisujen käydessä tutuiksi. Komeetta osuu vielä lähelle häränsilmää, mutta lopulta Illmari ei pysty viskaamaan kentälle enää sellaista voimaraitaa, joka nostaisi kiekon aina viiden tähden tienoille. Mutta onhan tämä vahva neljän tähden näyte siitä, että kotimainen hip-hop voi parhaimmillaan todella paksusti.