Huojuva lato: Huojuva lato & ystävät - Takkulan baari

Ramasound

Suhtautuminen suomalaiseen country-musiikkiin, eli ”härmäkantriin”, on yksi rankimmin kuulijoita jakavista asioista. Toisille countryn suurten amerikkalaisten jalanjäljissä kulkeminen on herttaisen kotikutoista puuhaa, jotkut julistavat koko touhun näköalattomaksi plagioinniksi, ja taitavat eräät harvat saada suoranaisia näppylöitä pienimmästäkin altistumisesta härmäkantrille. Itse taidan kuulua ryhmistä ensimmäiseen, sillä kyllähän tällainen lämminhenkinen lainailu liikuttaa jotain sisuksissani. Jotain, jonka soisi ehkä liikkua useamminkin.

Takkulan baari vie lainailun ja versioinnin vielä uudelle tasolle, sillä kiekon jokaisella 16 raidalla on mukana vierailijoita. Rokeimmillaan touhu on kun Päättömällä pollella (A Horse With No Name) ratsastetaan, vokalisti Petri Petterssonin osapuilleen selättäessä alkuperäisen biisin Dewey Bunnellin. Pettersson on saanut versioitavakseen myös lähes yhtä ikonisen Maalaismaiseman (Country Comfort), joka niinikään on vuodelta 1971. Tähtäin on korkealla, ehkä jo liiankin korkealla.

Suonna Konosen kanssa mikrofonia rääkkää myös mm. Mikko Alatalo, eikä kaksikon näkemys Pohojanmaan junasa -siivusta ole pahempi. Onnistumisten koriin kopsahtaa myös sittemmin yläkerran suureen kantrikuoroon siirtyneen Pekka Myllykosken esittämä Kantripaskaa (Outlaw Shit), joka saa silmäkulman kostumaan kuin Talvisia tarinoita -kiekolla konsanaan. Mukavaa että versio saa nyt vielä oman tilansa isommalla julkaisulla.

Mitä tässä voi vielä sanoa? Osa versioista toimii paremmin kuin toiset, huomattavasti paremmin. Osa siivuista, kuten jo aikaa sitten kuoliaaksi soitettu Särkynytsydämiset (viekää minut baariin), olisi voinut tipahtaa matkasta, mutta kai se kokonaisuus ja härmäkantrin perinteet vain velvoittavat, tai jotain.